Uutislistaukseen

Vammaisen koulutie on mutkainen Nepalissa ja Etiopiassa

18.9.2015 14.07

Tasaus-kampanjan vieraat Nepalista ja Etiopiasta kertovat, mitä maissa on tehty, jotta vammaiset pääsisivät kouluun. Asiantuntijat tekevät Jyväskylässä myös oppilaitosvierailuja.

Suomen Lähetysseuran Tasauskampanjavieraat kertovat Jyväskylässä, miten vammaisten koulutietä voi tasoittaa. Vieraat tekevät Jyväskylässä lukuisia oppilaitosvierailuja.

Monissa kehitysmaissa perheet häpeävät ja piilottelevat vammaisia lapsiaan. Suomen Lähetysseura työskentelee paikallisten kumppaniensa kanssa asenteiden muuttamiseksi. Vanhempia valistetaan koulutuksen tärkeydestä ja vammaisen lapsen hoitamisesta. Myös opetusalan viranomaisten asenteisiin täytyy vaikuttaa. Lähetysseuran yhteistyöjärjestöt kouluttavat erityisopettajia ja tukevat oppimateriaalin laatimista.

Nepalissa Suomen Lähetysseuran yhteistyöjärjestö on Forward Looking. Sen hanke työskentelee näkö-, kuulo- ja liikuntavammaisten parissa. Hankkeen avulla he saavat mahdollisuuden ammattikoulutukseen, kertoo järjestön kummiohjelman koordinaattori Laxmi Shestra, joka vierailee Jyväskylässä Tasaus-vieraana. Shestran tulkkina toimii Nepalissa suorastaan legendaarisen aseman saavuttanut Kirsti Kirjavainen, joka on työllään ansainnut myös Nepalin kapinallisryhmien luottamuksen.

– Koulutus on kuurojen lasten tie kohti tasa-arvoista asemaa. Koulu antaa kuuroille oppilaille sekä tietopuolista että ammatillista koulutusta, kertoo kuurojen koulun rehtori Tadesse Gainore Etiopiasta

Etiopiassa Lähetysseuran Tasauskeräys tukee Hosainan kuurojen koulua, kouluttaa opettajia lukuisiin kouluihin, laatii opetusmateriaalia ja tekee lisäksi laajaa vaikuttamistyötä opettajien, virkamiesten, päättäjien ja perheiden parissa.

Tasausvieraiden  ohjelma
Sadonkorjuumessu 20.9. klo 10. Vaajakosken kirkko. Sadonkorjuumyyjäiset, uutispuuro ja kahvit. Tasausvieras Tadesse Gainore, tulkkina Pirkko Nummela.
Messu, kahvit ja lähetystilaisuus su 20.9. klo 10 Säynätsalon kirkko. Tasaus-vieras Laxmi Shresthai Nepalista, tulkkina Kirsti Kirjavainen.
Messu 20.9. klo 18 Taulumäen kirkko. Tasaus-vieraat Nepalista ja Etiopiasta
Aika Tasata! Tasaus-ilta kehitysmaiden vammaisten lasten hyväksi ti 22.9. klo 18 Vanhassa Pappilassa, tarjoilu klo 17.30. Tadesse Gainore Etiopiasta ja Laxmi Shrestha Nepalista. Tulkkaus.
Tasaus-päivän lipaskeräys ke 23.9. klo 10–15 Kävelykadulla, mukana Tasausvieraat klo 10 ja klo 11.

Tasaus