Uutislistaukseen

Kirkon oppilaitostyöntekijät ovat opiskelijoiden arjen tukena

Kohtaamisten ja keskustelujen määrä kirkon oppilaitosyhteistyössä on suuri. Opiskelijoiden ja kirkon työntekijöiden kohtaamisia oli viime vuonna reilut 11 300. Tämä käy ilmi kirkon oppilaitostyön tilastoista.

- Eniten keskusteluja syntyy satunnaisista kohtaamisista, joissa pappiin tai muuhun seurakunnan työntekijään törmätään vaikkapa oppilaitoksen käytävällä. Kun kirkon työntekijä on tullut tutuksi esimerkiksi oppilaitoksen tapahtumissa, ryhmäytyksissä tai muussa toiminnassa, kynnys mennä juttelemaan madaltuu, kertoo kirkon oppilaisyhteistyön asiantuntija Stiven Naatus kirkkohallituksesta.

Opiskelijoiden ja kirkon työntekijöiden yleisin keskustelunaihe on ihmissuhteet, sillä 37 prosenttia keskusteluista käsittelee niitä. Reilut kaksikymmentä prosenttia keskusteluista koskee opintoja. Elämän kriisit nousevat myös paljon esille.

- Säästöt ja koulutuskentän muutokset ovat pakottaneet oppilaitoksia miettimään palveluiden riittävyyttä, jonot esimerkiksi psykologin tai kuraattorin luokse voivat olla pitkät. Samaan aikaan kirkon oppilaitostyöntekijöiden määrä on hiukan kasvanut, Naatus kertoo ja lisää, että kirkon oppilaitostyöntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä oppilaitoksen muiden hyvinvointitoimijoiden kanssa.

Kirkon oppilaitosyhteistyön keskeisenä tavoitteena on tukea sekä opiskelijoiden että henkilökunnan hyvinvointia ja oppilaitoksen yhteisöllisyyttä. Kirkon oppilaitostyöntekijät palvelevat kaikkia oppilaitoksessa opiskelevia ja työtä tekeviä riippumatta heidän uskontokunnastaan tai katsomuksestaan.

Kirkolla on päätoimisia oppilaitostyöntekijöitä noin 65. Kun mukaan lasketaan osan työajastaan oppilaistoistyössä työskentelevät, työntekijöitä on yli 100. Oppilaislaitostyöntekijät ovat yleisimmin koulutukseltaan pappeja, diakoneja ja nuorisotyönohjaajia. He työskentelevät pääsääntöisesti yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja ammattikouluissa.

Jyväskylän seurakunnassa oppilaitostyötä tekevät oppilaitospapit Kimmo Nieminen ja Johanna Tikkanen sekä diakoni Elina Lintulahti. 

Thu Nov 01 09:56:00 EET 2018