Uutislistaukseen

Kauneutta ja kipua: Exit Kaupunginkirkossa

Exit julkaisi Kauneutta ja kipua -albumin ja esiintyy perjantaina 23.10. Kaupunginkirkossa.

Exit julkaisi uuden Kauneutta ja kipua -albumin 9.10., jonka jälkeen yhtye lähtee loka- ja marraskuussa samannimiselle levynjulkaisukiertueelle kirkkoihin ympäri Suomen. Jo 15. albumin julkaiseva Exit vetää konsertteihin usein kirkot täyteen väkeä niin yli sukupolvi- ja kun kirkkokuntarajojenkin.  

Yhtyeen keulahahmo Pekka Simojoki avaa ajatuksia levystä ja sen teemasta:

- Se kertoo jotain oleellista siitä matkasta, jonka soittajat ovat tehneet tähän päivään. Lauluissa välähtävät sekä elämän arkinen kauneus, että sairaus ja jopa kuoleman läsnäolo. Kauneutta jokainen tarvitsee, jotta jaksaisi, mutta elämää ei voi ymmärtää ilman kipua. Kauneus ihastuttaa, mutta kipu koskettaa. Molemmat ääret liittyvät elämään eikä elämä olisi elämän arvoista ilman toista. Ja niissä molemmissa on itse Jumala läsnä.

Exit on vuosien kuluessa tehnyt lähes 1000 konserttia, ja konsertoinut Suomen lisäksi monissa Euroopan maissa. Yhtyeen levyjä on myyty lähes 100 000 kappaletta. Monet Exitin kappaleet ovat olleet suuria hittejä rippikouluissa ja suosituimmat niistä ovat päätyneet useisiin nuottikirjoihin. Yhtyeen tunnetuimpia lauluja ovat Varjoista maan, Kahden maan kansalainen ja Mitä rakkaus on? Vuonna 2012 Radio Dein kuuntelijat valitsivat Pekka Simojoen Suomen parhaaksi gospelartistiksi Exitin saavuttaessa kakkossijan.

Alkuperäisjäsenistä Exitissä ovat jäljellä Pekka Simojoki (laulu), Matti Puttonen (laulu ja koskettimet) ja Timo Luoto (rummut). Muut yhtyeen jäsenet ovat Jari Levy (laulu ja koskettimet), Markku Perttilä (laulu ja kitara), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi (basso).

Kauneutta ja kipua -konsertti kuullaan Jyväskylässä perjantaina
23.10. klo 19  Kaupunginkirkossa

2015-10-12 09:38:12.0