Uutislistaukseen

Pekka Björnisen jazzmessu elää ja hengittää tuoreella levyllä

Björnisen jazzmessu elää ja hengittää tuoreella levyllä

Jyväskylän Kaupunginkirkossa järjestetään sunnuntaina 5.5. kello 17 PACEM-levyn julkaisumessu. Messussa julkaistava PACEM-albumi koostuu muusikko, kanttori Pekka Björnisen (1954 - 2018) säveltämästä jazzmessukokonaisuudesta sekä hänen tekemistään virsisovituksista.

Musiikista vastaavat Markus Lajunen (puhaltimet), Panu Korhonen (piano), Ilona Rimpilä (basso) ja Esko Turpeinen (rummut) sekä laulukvartetti Anne Federley, Piia Laasonen, Mikko Miettinen ja Juho-Kusti Väätäinen.

Messun osissa ja virsisovituksissa soivat perinteisen jazzin lisäksi myös pohjoismaiset jazzsävyt. Björninen kuvaili, että jazzsovitukset tuovat messuun ilmavuutta, keveyttä ja iloa. Musiikki elää ja hengittää eri tavalla kuin perinteinen kirkkomusiikki. Levy on tehty Jyväskylän seurakunnan aloitteesta ja se on äänitetty Signal to Noise -studiolla tammikuussa 2019.

Jazzmessua vietettiin ensimmäisen kerran Jyväskylän Kaupunginkirkossa 13.5.2001. Pekka Björninen oli tehnyt messun virsiin jazzhenkisiä sovituksia, joita koko seurakunta saattoi laulaa yhdessä. Björninen oli säveltänyt myös perinteiset messun osat: Kyrie, Gloria ja Sanctus, jotka messussa lauloi laulukvartetti soitinyhtyeen säestyksellä. Agnus dei ja Credo sävellettiin ja sovitettiin myöhemmin. Viimeinen osa, Pacem, sai lopullisen muotonsa vasta elokuussa 2018.

Lisätiedot:

Piia Laasonen, kanttori
Jyväskylän seurakunta
puh. 050 5497020
piia.laasonen@evl.fi

pacemcdm@gmail.com

2019-04-23 15:01:00.0