Uutislistaukseen

Lahden Lähetysjuhlilla toukokuussa 2020 kysytään "Missä taivas on?"

Lahden keskustaan nousee kesän 2020 kynnyksellä uusi kaupunkifestivaali.

22.–24. toukokuuta järjestettävien Lahden Lähetysjuhlien tunnuksena on "Missä taivas on?". Pääjärjestäjiä ovat Suomen Lähetysseura ja Lahden seurakuntayhtymä. Nelikantayhteistyössä ovat mukana myös Lahden kaupunki sekä Mikkelin hiippakunta.

Lahden kauppatori on festivaalin päänäyttämö. Käytössä on myös sisätiloja Lahden ydinkeskustassa, kuten Ristinkirkko, yhteiskoulu sekä seurakuntatalo.

– Unelmana ja tavoitteena on tehdä yhteinen tapahtuma kaupunkilaisten kanssa, visioi tuottaja Mervi Ritokoski Suomen Lähetysseurasta.

"Missä taivas on?" -tunnuksen uskotaan juurtuvan hyvin Lahteen. Suomi voi näyttäytyä globaalista näkökulmasta maalliselta taivaalta, mutta miksi meillä on silti eriarvoisuutta ja pahoinvointia? Lahden Lähetysjuhlat esittelee kirkon työtä meillä ja maailmalla, luo toivon näkökulmia ja pyrkii vuoropuhelun avulla asettamaan asioita kehyksiin.

Juhlille tuodaan niin kirkollisia, yhteiskunnallisia kuin kulinaarisiakin teemoja.

– Saamme monenlaisia makupaloja taivaasta ja taivaallisen hyviä makupaloja, lupaa tapahtuman pääsihteeri Hilda Kemppainen Lahdesta.

Juhlat alkavat avajaismessulla perjantaina 22. toukokuuta kello 18 Ristinkirkossa ja päättyvät sunnuntaina kello 11 alkavaan messuun Lahden torilla. Mikkelin piispa Seppo Häkkinen on tulossa mukaan sunnuntain messuun.

Ohjelmaa suunnitellaan erikseen lapsille, nuorille ja aikuisille. Koko kattaus julkaistaan vuodenvaihteen jälkeen Lähetysjuhlien verkkosivuilla. Festivaalille odotetaan useita tuhansia kävijöitä.

Lähetysjuhlat

Mon Oct 14 09:28:00 EEST 2019