Uutislistaukseen

Seurakunnan joulutapahtumat kutsuvat yhteiseen juhlaan

Tänäkin vuonna kristityt eri puolilla maailmaa viettävät joulua Jeesus-lapsen syntymän muistoksi.

Jeesuksen syntymän tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä, mutta syntymäjuhlaa alettiin viettää 25. joulukuuta 300-luvun alkupuolella, kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnassa valtionuskonto. Kristillinen joulu alkaa jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä ja jatkuu loppiaiseen, 6.1. asti.

Myös Jyväskylässä joulun aika kutsuu ihmisiä yhteiseen juhlaan. Kauneimmat Joululaulut soivat joulukuussa yli 50 yhteislaulutilaisuudessa, joita järjestetään niin kirkoissa, kouluilla, ravintoloissa kuin Vuorilammen laavullakin. Laulun lomassa on mahdollisuus lahjoittaa Suomen Lähetysseuran työhön, jonka kautta tarjotaan kehitysmaiden lapsille koulutusta, terveydenhoitoa ja turvaa.

Joulun tunnelmia voi aistia myös seurakunnan monipuolisissa joulukonserteissa.

Jyväskylän seurakunnan kirkot Tikkakoskelta Korpilahdelle tarjoavat jouluaatosta tapaninpäivään saakka lukuisia tilaisuuksia levolliseen hiljentymiseen. Jouluaaton hartauksien ja jumalanpalveluksien lisäksi kirkoissa voi seurata myös jouluisia kuvaelmia. Esimerkiksi Vaajakoskella aattona nähtävä Suutari Martti -joulukuvaelma mukailee Leo Tolstoin novellia, jossa Martti odottaa Jeesusta saapuvaksi.

Jouluyön messuun voi saapua Vaajakosken lisäksi Kuokkalan, Palokan, Taulumäen ja Kaupunginkirkkoon. Taulumäen jouluaaton sanajumalanpalvelus, jossa saarnaa Lapuan piispa Simo Peura, sekä jouluaamun sanajumalanpalvelus kaikuvat radion kautta myös ympäri Suomea.

Kaikki seurakunnan joulutapahtumat löytyvät kootusti verkkosivuilta sekä torstaina 12.12. ilmestyvästä koteihin jaettavasta Henki&elämä-lehdestä.

Seurakunnan joulua voi seurata myös Facebookissa osoitteessa facebook.com/jklsrk ja Instagramissa tunnisteilla #jyväskylänseurakunta ja #joulurauhaa

2019-12-10 12:15:00.0