Uutislistaukseen

Kauneimmat Joululaulut -messu on tuonut lisää väkeä kirkkoon

Kolme vuotta sitten laadittu Kauneimmat Joululaulut -messu on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Seurakunnista saadun palautteen mukaan se on tuonut lisää väkeä joulunajan hiljaisempiin kirkkopyhiin. Tänä vuonna messu on tehty myös ruotsiksi ja suomenkielistäkin on päivitetty.

– Messusta on pidetty ja sitä on käytetty. Kolme vuotta sitten tehdyt ratkaisut ovat osoittautuneet toimiviksi – niitä ei ole tarvinnut katua, messun laatinut Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin lehtori Timo Kiiskinen sanoo.

Kiiskinen laati messun yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa Kauneimpien Joululaulujen 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 2012. Kauneimmat Joululaulut -messu on adventti- ja jouluaikaan suunniteltu jumalanpalvelus, jossa pääosa musiikista on tuttuja joululauluja sekä niiden säveliin tehtyä liturgista musiikkia. Messun rakenne noudattaa normaalia ehtoollisjumalanpalveluksen kaavaa.

Päivitettyyn messukaavaan on vaihdettu pari laulua ja lisätty materiaalia. Messu on alun perinkin laadittu mahdollisimman joustavaksi ja monikäyttöiseksi. Se on helposti muunneltavissa erilaisiksi kokonaisuuksiksi messun toteuttajien toiveiden ja muusikkojen määrän mukaan.

– Se on ehdotus, jota saa vapaasti soveltaa ja kehittää. Sitä ei tarvitse toteuttaa vuodesta ja kerrasta toiseen samanlaisena, Kiiskinen kertoo.

Joulu on osunut jo useamman vuoden ajan keskelle viikkoa eli pyhiä on paljon. Kauneimmat Joululaulut -messu tarjoaa vaihtelua joulunajan messuihin ja mahdollisuutta saada jotain vähän erilaista eri pyhiin.

Kauneimmat Joululaulut -messua on toteutettu myös teologisen tiedekunnan ja kanttorien soveltavissa harjoituksissa. Sitä kautta eräs vastavalmistunut teologi vei materiaalin mukanaan Hampuriin. Joululaulumessusta on päästy nauttimaan ulkomailla ainakin myös Bangkokissa.

 

2015-12-07 10:41:01.0