Uutislistaukseen

Sairaalapapeilla oli yli 56 000 kohtaamista vuonna 2019

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sairaalapapeilla oli viime vuonna yli 56 000 yksilökohtaamista. Kohtaamisista noin 60 prosenttia oli potilaiden kanssa. Noin joka viides kohtaaminen oli läheisen tai sairaalan henkilökunnan kanssa.

Useimmin keskusteltiin terveydestä ja sairaudesta, elämänkriiseistä, sairauden aiheuttamista kriiseistä, elämän merkityksestä ja uskosta sekä ihmissuhteista. Muu syy, työ ja opiskelu sekä debriefing olivat viime vuonna edellisvuotta useamman keskustelun syy.

Sairaalasielunhoito on vakaumuksen mukaista eksistentiaalista tukea. Sairaalasielunhoidossa pyritään ihmisen auttamiseen ja tukemiseen elämän muutostilanteissa, vakavassa sairastumisessa ja kuoleman läheisyydessä. Tavoitteena on tukea ihmistä oman elämän syvempään ymmärtämiseen ja merkityksellisyyden löytämiseen. Sairaalapappi on myös työpaikkapappi. Hän tukee henkilökuntaa hoitotyön arjessa ja vaativissa tilanteissa.

Sairaalapapit ovat koulutukseltaan teologian maistereita, ja heillä on pappisvihkimys sekä lisäksi sairaalasielunhoitajan erityiskoulutus. Sairaalapappi työskentelee terveydenhuollon tai sosiaalihuollon yksikössä; sairaalassa, kotisairaalassa, kotisairaanhoidossa, palveluasumisen yksiköissä ja avohoidossa.

Sairaalapapit työskentelevät pääasiassa arkisin, mutta he päivystävät myös viikonloppuisin. Viikonloppupäivystykseen osallistuvat joillakin paikkakunnalla myös seurakuntapapit.

Jyväskylän alueella toimii neljä sairaalapappia

  • Heikki Lepoaho, Kyllön terveyskeskussairaala, p. 040 737 7963
  • Asta Airaksinen, Keskussairaala ja Sädesairaala, p. 050 413 9294
  • Katriina Ilvesmäki, Keskussairaalan psykiatriset osasto ja Palokan terveyskeskussairaala, p. 050 336 7461
  • Johanna Niiles-Hautanen (osa-aikainen), Keskussairaala, p. 050 522 2380
  • Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@evl.fi

Lisätiedot: Sairaalasielunhoito numeroina

2020-02-11 10:27:00.0