Uutislistaukseen

Seurakunta antaa arjen apua

Jyväskylän seurakunta tarjoaa apua, tukea ja turvaa koronaepidemian aikana. Resursseja kohdennetaan erityisesti diakoniaan eli sosiaaliseen palvelu- ja avustustyöhön, jotta myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat pärjäävät vaikean ajan yli.

Asiakkaita kohdataan diakonian vastaanotolla ajanvarauksen kautta.

– Kohtaamme erityisesti keskusteluapua tarvitsevia sekä heitä, joilla on taloudellisesti tiukkaa. Autamme ihmisiä myös etsimään apua vaikeuksien keskellä, diakonian vt. asiantuntija Kirsi Lepoaho kertoo.

– Suosimme asiointia puhelimitse, mutta myös tapaamiset vastaanotolla ovat mahdollisia hygieniaohjeita noudattaen.

Ruoka-avun järjestämisessä auttaa Jyväskylän kaupunki, joka on varautunut tarjoamaan apua yli 70-vuotiaille Vapari-palvelun kautta. Kaupunki on jo perustanut keskitetyn numeron, jonka kautta pyyntöjä voi tehdä.

– Mikäli kaupungin palvelu ruuhkautuu, olemme valmiita antamaan apua ruokien kuljetukseen. Maksuasian tulee tällöin hoitua asiakkaan tai kaupungin palvelun kautta. Asiakkaiden kuljetuspalvelua emme voi järjestää, Lepoaho toteaa.

– Jyväskylän Katulähetyksen ruokapankki toimii ajanvarauksella tässäkin poikkeustilanteessa. Olemme jatkuvasti yhteydessä Katulähetykseen. Seurakunta tulee avuksi ruokakassien kuljetukseen tarvittaessa. Kuljetusapu kohdistuu riskiryhmiin kuuluville ja karanteenissa oleville vähävaraisille.

Seurakunnan emäntäpalvelu valmistaa hätäavuksi valmiita ruoka-annoksia. Ruoka-annokset on tarkoitettu myös vähävaraisille sekä
karanteenissa oleville ja riskiryhmään kuuluville, mikäli he eivät saa apua muualta. Ruoka-annokset jaetaan diakonian vastaanotolla tai koteihin yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Ensisijainen ruoka-avun tarjoaja on Jyväskylän kaupunki.

Jyväskylän kaupunki soittaa kaikille yli 70-vuotiaille ja varmistaa kotona pärjäämisen koronakaranteenin aikana. Seurakunta vastaa
keskustelutarpeeseen etenkin niiden ikäihmisten kohdalla, jotka kokevat yksinäisyyttä. Keskusteluapua voi pyytää seurakunnan neuvonta- ja keskusteluavun numerossa, jossa seurakunnan työntekijät päivystävät joka päivä kello 8–20.


Jyväskylän seurakunnan neuvonta- ja keskusteluapua antava puhelin numerossa 041 730 3453 ma–su kello 8–20.
Jyväskylän kaupunki opastaa ruoka- tai apteekkipalveluissa arkisin kello 8–18 numerossa 014 266 0550.

 

 

Tue Mar 31 08:52:00 EEST 2020