Uutislistaukseen

Kirkkoneuvoston päätöksiä

Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterin johtajaksi Tuomas Palola, Vesalan leirikeskuksen rakennushanke etenee, Keltinmäen aluekappalaiseksi esitetään Ville von Grossia, Jyväskylän seurakunnalle merkittävä testamenttilahjoitus.

Kirkkoneuvosto kokoontui keskiviikkona 13.5. sähköisesti.

Aluekeskusrekisterin johtajaksi valittiin Tuomas Palola

Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterin johtajaksi on valittu pastori, teologian tohtori Tuomas Palola. Valinnan suoritti aluekeskusrekisterin isäntäseurakunnan, Jyväskylän seurakunnan kirkkoneuvosto kuultuaan sitä ennen aluekeskusrekisterin johtokunnan lausunnon asiasta.

Vuoden 2020 alussa toimintansa aloittaneen Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterin johtajan virkaa haki kuusi henkilöä. Palola oli myös haastattelutyöryhmän esitys. Palola toimii tällä hetkellä aluekeskusrekisterin vt. johtajana.

Jäsenseurakuntiensa kirkonkirjojen pidosta vastaavaan aluekeskusrekisteriin kuuluu 35 seurakuntaa Lapuan hiippakunnan alueelta.

Keltinmäen aluekappalaiseksi esitetään Ville von Grossia

Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle Ville von Grossia Keltinmäen uudeksi aluekappalaiseksi. Ville von Gross toimii Yhteisessä seurakuntatyössä kasvatuksen pappina. Kirkkovaltuusto suorittaa aluekappalaisen vaalin 26. toukokuuta.

Kirkkoneuvoston pohjaesityksessä viranhaltijaksi esitettiin kyseisessä alueseurakunnassa vs. aluekappalaisena toimivaa Johanna Salmista, mutta Tuulikki Väliniemi teki kannatetun esityksen Ville von Grossin esittämiseksi. Asiasta äänestettiin, ja äänet jakautuivat Ville von Grossin eduksi 7-6. Haastattelutyöryhmän näkemykset valinnassa olivat jakautuneet siten, että neljä jäsentä puolsi Salmisen valintaa ja kaksi jäsentä von Grossin valintaa.

Yhteensä hakijoita oli seitsemän. Uuden aluekappalaisen on määrä aloittaa työnsä 1.8.2020.

Vesalan leirikeskuksen rakennushanke etenee

Jyväskylän seurakunnan omistaman Vesalan leirikeskuksen uudistaminen otti keskiviikkona askeleen eteenpäin. Kirkkoneuvosto päätti viedä kirkkovaltuustolle tiedoksi kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan käsittelemän Vesalan hankesuunnitelman sekä sen, että Vesalan rakennushanke toteutetaan seurakunnan omana rakennushankkeena ja rakennussuunnittelua jatketaan tältä pohjalta.

Lisäksi hankkeen rahoittamiseksi pyydetään lainatarjoukset, kuitenkin siten, että varsinaiset lainapäätökset tuodaan myöhemmin erikseen päätettäväksi.

Kyseessä on lähes seitsemän miljoonan euron rakennushanke, ja seurakunta katsoi parhaaksi arvioida erilaisia rakentamisen toteuttamis- ja rahoitusvaihtoehtoja. Sijoittajien joukosta seurakunta sai tarjouksen Samla Capital Oy:ltä, joka olisi ollut valmis toteuttamaan rakennushankkeen ja vuokraamaan leiritilat seurakunnalle 30 vuodeksi. Toteuttamisvaihtoehdoista suoritettiin taloudellinen vertailu investointitarjouksen ja seurakunnan omana rakennushankkeena toteuttavien vaihtoehtojen välillä.

Kirkkovaltuusto päätti viime kesäkuussa, että seurakunnan leiritoiminnan järjestämiseksi Vesalan leirikeskukseen rakennetaan uusi päärakennus, kaksi majoitusrakennusta ja keittiö- ja ruokailutilat. Vanhat rakennukset puretaan majoitusrakennus Rysää ja Riihikirkkoa lukuun ottamatta.

Seurakunnalle merkittävä testamenttilahjoitus

Jyväskylän seurakunta on saanut merkittävän testamenttilahjoituksen yksityishenkilöltä. Kirkkoneuvosto päätti keskiviikkona vastaanottaa 260 000 euron lahjoituksen käytettäväksi testamentin toiveiden mukaisesti. Testamentin mukaan varat tulee käyttää kehitysmaiden kristilliseen kummilapsitoimintaan, lähetystyöhön ja mielenterveystyöhön.

2020-05-13 21:11:00.0