Uutislistaukseen

Hoitamattomista haudoista kunnostuskehotus Vanhalla hautausmaalla

Jyväskylän Vanhan hautausmaan yleisilmettä parannetaan aloittamalla hoitamattomien hautojen kuulutusmenettely.  

Puistokadulla sijaitsevalla hautausmaalla on inventoitu hoitamattomia hautoja vuosien 2017 ja 2018 aikana. Osa haudoista on todettu hoitamattomaksi viime kesänä tehdyissä tarkistuksissa. Hoitamattomuuden perusteena on ollut hauta-alueen nurmikon ja /tai hautalaitteiden huono kunto.  

Hautaoikeuden haltijan on kunnostettava hauta vuoden määräajassa siitä, kun päätös on annettu tiedoksi. Kunnostuskehotus lähetetään hautaoikeuden haltijalle kirjeitse, mikäli osoite on seurakunnan tiedossa. Kehotus asetetaan näkyviin myös haudalle. Lisäksi kuulutus on julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa.

Seurakunnan haltuun siirtyneille haudoille tehdään vielä kulttuurihistoriallinen arviointi. Arvioinnin jälkeen päätetään haudan lopullisesta käytöstä.

 

Lisätiedot: Jyväskylän seurakunnan Hautauspalvelut, p. 040 162 3982

 

 

2020-05-20 09:33:32.0