Uutislistaukseen

Jumalanpalveluksiin voi jälleen osallistua kirkossa

23967276659_351ff08c1f_k.jpg

Seurakuntalaiset voivat jälleen osallistua jumalanpalveluksiin ja konsertteihin myös kirkoissa. Hallituksen ja piispojen antaman ohjeistuksen mukaan tilaisuuksissa voi olla paikalla yli 50 henkeä edellyttäen, että kaikessa toiminnassa noudatetaan riittäviä turvavälejä ja hygieniaa.

Yli 50 hengen ohjeistus koskee myös kirkossa järjestettäviä kirkollisia toimituksia eli kasteita, häitä ja hautajaisia. Toimituksen jälkeen perheen järjestämä kaste- tai hääjuhla tai muistotilaisuus on yksityistilaisuus, johon voi hallituksen ohjeistuksen mukaan osallistua enintään 50 henkilöä.

Jumalanpalvelusten yhteydessä voidaan nauttia ehtoollista seurakunnan läsnä ollessa. Ehtoollisen jakamisessa kiinnitetään erityistä huomiota turvaväleihin ja käsihygieniaan. Seurakuntalaisille kerrotaan jumalanpalveluksissa tarkemmat käytännön ohjeet ehtoollisen jaon toteuttamisesta.

Jumalanpalveluksia voi edelleen seurata suoratoistona myös verkossa kerran viikossa. Jumalanpalvelukset näkyvät Henki & elämän Youtube-kanavalla sekä sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivuilla. Sunnuntaina 7.6. jumalanpalvelus lähetetään Kaupunginkirkosta ja 14.6. Kuokkalan kirkosta.

Lähetyksissä ei näytetä seurakuntalaisia, eikä ehtoollisen jakoa. Jumalanpalveluksissa luetaan kastettujen, kuulutettujen ja kuolleiden nimet, mutta verkkolähetyksissä nimiä ei tietoturvasyistä kerrota.

Tilaisuuksien turvallisuuden takaamiseksi Jyväskylän seurakunnassa on määritelty kirkkojen maksimiosallistujamäärät, jotka kerrotaan tämän jutun lopussa.

Osallistujille annetaan ohjeet riittävän väljästä kirkkotilaan sijoittumisesta, esimerkiksi penkkiriveistä on käytössä vain joka toinen.
Ohjeet perustuvat tilanteeseen 1.6. Tiedotamme mahdollisista muutoksista nettisivuillamme.

Kirkkojen ja seurakuntakeskusten kirkkosalien korona-ajan maksimihenkilömäärät Jyväskylän seurakunnassa. Henkilömääriä noudatetaan kaikissa kokoontumisissa, mm. jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja konserteissa.

Huhtakoti: 20 henkilöä
Kaupunginkirkko: 100
Keltinmäen kirkko: 50
Kipinä: 50
Korpilahden kirkko: 190
Kortepohjan srk-keskus: 40
Kuokkalan kirkko: 60
Neulaskoti: 20
Säynätsalon kirkko: 60
Taulumäen kirkko: 150
Tikkakosken kirkko: 50
Vaajakosken kirkko: 50

Mäntykankaan kappeli 50
Lahjaharjun kappeli 25
Vanhan hautausmaan kappeli 25
Korpilahden kappeli 25
Koivuniemen kappeli 20
Mutasen kappeli 20
Vesalan riihikirkko 25

 

Tue Jun 02 11:32:00 EEST 2020