Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunta järjestää keskustelutilaisuuden korona-ajasta

Mitä hyvää voisimme oppia poikkeusajoista? Kuka pärjää, kuka ei? Mistä ammentaa toivoa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat eri alojen asiantuntijat Jyväskylän seurakunnan järjestämässä paneelikeskustelussa ensi perjantaina.

Maskin takaa – Mitä meille tapahtuu? -keskustelu on osa seurakunnassa järjestettävän piispantarkastuksen ohjelmaa. Mukana piispa Simo Peuran lisäksi ovat yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta, Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen ja erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta.

Koronatilanteen vuoksi keskusteluun ei saavu paikan päälle yleisöä, mutta sitä voi seurata suorana verkossa. Keskustelu nähdään 25.9. klo 14 suorana Jyväskylän seurakunnan Henki ja elämä -Youtube-kanavalla osoitteessa youtube.com/henkielama, ja sen voi katsoa myös tallenteena.

Edellinen piispantarkastus Jyväskylässä pidettiin kymmenen vuotta sitten. Tarkastuksessa arvioidaan piispan johdolla, mitä Jyväskylän seurakunnalle ja sen työyhteisölle kuuluu.

2020-09-18 07:07:02.0