Uutislistaukseen

Valon kaupunki -tapahtuma on peruttu tältä vuodelta

Aikaisemmin marraskuulle siirretty Valon kaupunki -tapahtuma on päätetty tänä vuonna perua. Tapahtuman peruuntuminen johtuu tämänhetkisestä koronavirustilanteesta.

Tässäkin asiassa menemään terveys ja turvallisuus edellä. Erittäin tykätty Valon kaupunki -tapahtumaperinne jatkuu taas ensi vuonna, toteaa kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Vaikka varsinainen tapahtuma on peruttu, järjestetään jyväskyläläisille valoiloa Kirkkopuistoon toteutettavalla Jouluvalomaalla, joita voi käydä ihailemassa omalla ajalla. Kaupungissa on myös yli 100 pysyvää valaistuskohdetta ja syksyn aikana määrä kasvaa edelleen. Näihin kaikkiin valaistuskohteisiin voi niin ikään tutustua iltakävelyllä tai vaikkapa pyöräillen, lisää palvelupäällikkö Kari Ström Jyväskylän kaupungilta.

Kirkkopuiston Jouluvalomaa avautuu marraskuun lopulla ja se on nähtävillä loppiaiseen 2021 asti. Jouluvalomaan avautuessa aurinko laskee siten, että jo klo 16 alkaen hämärä laskeutuu ja Kirkkopuiston valoinstallaatiot ovat kauniisti nähtävissä.

Suosittu valoteemainen koko perheen Valon kaupunki -tapahtuma on viime vuosina kerännyt pitkälti yli 100 000 kävijän yleisömäärän. Tapahtuman on mahdollistanut suuri joukko alueen toimijoita sekä yrityksiä. Jyväskylän seurakunta on myös osallistunut Valon kaupunki -tapahtumaan. Tämän vuoden tapahtuma olisi ollut vuorossaan jo 15. tapahtumakerta.  

 

 

Tue Oct 06 16:07:15 EEST 2020