Uutislistaukseen

Syysloman rippikoulut käynnistyivät Jyväskylän seurakunnassa

Jyväskylän seurakunnan syysloman rippikoulut Linkki avautuu uudessa välilehdessäovat alkaneet. Kaikki noin 20 ryhmää pääsivät aloittamaan suunnitellusti. Suurin osa leireistä alkoi sunnuntaina, ja leirien aloittaminen neuvoteltiin kaupungin terveysviranomaisten kanssa.

Lauantain uutiset jyväskyläläiskoulujen lukuisista altistumisista aiheuttivat sen, että rippikouluihin lähtijöiden tilanne kartoitettiin ennen sunnuntaita mahdollisimman tarkkaan. Sunnuntaiaamun kuluessa saatiin kaupungin terveysviranomaisten selvitysten pohjalta tieto, että rippileirille lähtijöitä ei kuulu karanteeniin asetettavien joukkoon.

– Kaikkia ryhmiä varten on annettu tarkat turvallisuusohjeet, muun muassa linja-autossa käytetään maskeja. Olemme varautuneet myös nopeisiin kotiutuksiin, jos sairastumisia tulee, kertoo kirkkoherra Arto Viitala.

Syksyn rippikouluissa kokoonnutaan leirinuotiolle pimenevässä illassa, ulkoillaan paljon ja nautitaan tunnelmasta.

– Epävarmuus rippikoulujen järjestämisen suhteen on harmillista, mutta tilanne on toisaalta osoittanut niiden valtavan merkityksen nuorille ja perheille. Toivomme ja teemme kaikkemme, että hyvin alkaneet leirit saadaan loppuunkin turvallisesti ja muutenkin onnistuneesti, Viitala lisää.

2020-10-12 09:05:18.0