Uutislistaukseen

Nojatuolikirkoissa keskustellaan rakkaudesta, uskosta ja toivosta

Jyväskylän seurakunta järjestää kevään aikana kolmen nojatuolikirkon sarjan, joissa hiljennytään rakkauden, uskon ja toivon äärelle. Nojatuolikirkot striimataan suorina lähetyksinä seurakunnan Henki ja elämä -Youtube-kanavalle ja ne on mahdollista katsoa sieltä myös tallenteina.

Nojatuolikirkkoja ei ole Jyväskylän seurakunnassa aiemmin järjestetty. Niiden ideana on olla keskustelulle avoimia, matalan kynnyksen teemallisia jumalanpalveluksia musiikkia unohtamatta.

Kevään ensimmäinen nojatuolikirkko pureutuu rakkauden teemaan. Tuolloin keskusteluun johdattaa oppilaitospastori Johanna Tikkanen ja keskustelemassa ovat Jyväskylän Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Pekka Puukko sekä diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho. Ilta valottaa rakkauden monia ulottuvuuksia ja järjestetään keskiviikkona 24. helmikuuta klo 18.30.

Hiljainen viikko huipentuu pääsiäiseen, ylösnousemuksen juhlaan, ja hiljaisen viikon nojatuolikirkkoonkin on valikoitunut katsomuksellisesti keskeinen aihe, usko. Uskosta on keskustelemassa pastori Marika Närhen kanssa mielenkiintoisia vierailijoita. Hiljaisella viikolla nojatuolikirkkoa vietetään keskiviikkona 31. maaliskuuta klo 18.30. Kevään viimeisen nojatuolikirkon aiheena keskiviikkona 28.4. klo 18.30 on toivo.

Nojatuolikirkkoihin striimin äärelle ovat tervetulleita kaikki katsomuksesta ja taustasta riippumatta. Iltojen aiheet ovat yleisinhimillisiä, rohkaisevia ja kantavia. Keskellä korona-aikaakin meillä on uskoa, rakkautta ja toivoa. Lämpimästi tervetuloa striimin äärelle.

Nojatuolikirkot voi katsella suorina lähetyksinä ja tallenteina Henki ja elämä -Youtube-kanavalla.

Suora linkki lähetykseen

 

Lisätietoja:

Markus Partanen Taulumäen kirkon pappi vs.

Jyväskylän seurakunta

markus.partanen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

040 523 5172

Thu Feb 18 13:24:17 EET 2021