Uutislistaukseen

Piispa Simo Peura: Vihapuhe ajankohtaistaa kahdeksannen käskyn

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on kokoontunut istuntokautensa ensimmäiseen istuntoon Turkuun. Avajaismessussa Turun tuomiokirkossa saarnasi Lapuan piispa Simo Peura. Hän pohti saarnassaan evankeliumin pohjalta Puolustajan, Pyhän Hengen, tehtävää tämän päivän maailmassa ja jokaisen elämässä. Piispa Peura muistutti, että myös jokaisen kristityn tehtävänä on puolustaa toista ihmistä, suojella, tukea ja auttaa lähimmäistään.

- Yhden esimerkin toisten puolustamisesta antaa kahdeksas käsky. Se kiinnittää huomion siihen, mitä ja miten puhumme lähimmäisistä. Käsky on entistä ajankohtaisempi sosiaalisen median todellisuudessa. Siellä on helppo puhua pahaa toisesta ja riistää häneltä hänen maineensa ja kunniansa. Maineensa menettänyttä ei saa jättää yksin ja sulkea yhteisön ulkopuolelle. Hänen kanssaan on pysyttävä yhdessä ja häntä on puolustettava.

Piispa totesi tämän päivän suomalaisilla olevan korjaamista myös muussa yhteiselämässä.

- Meillä on paljon oppimista esimerkiksi siinä, kuinka kohtaamme vieraat tulijat. On käsittämätöntä, että suomalainen saattaa syljeksiä kadulla tummaihoisen turvapaikanhakijan päälle. Näkyvällä tavalla vammaisen on vaikea saada työtä, jos tavoitteena on vain korkea tuottavuus.

Piispa Peura muistutti saarnassaan myös positiivisesta uskonnonvapaudesta. Vaikka kirkon asemasta julkisessa elämässä kiistellään, Suomessa on helppoa olla kristitty.

- Keskustelua käydään siitä, kuinka uskontoa harjoitetaan kirkon ja yhteiskunnan rajapinnalla kouluissa, oppilaitoksissa, sairaaloissa, vankiloissa ja puolustusvoimissa. Saamme silti olla kristittyjä vapaalla mielellä. Oikeus omaan uskontoon on myös heillä, jotka tulevat maahamme toisista kulttuureista. Demokratiaan kuuluu positiivinen uskonnonvapaus.

 

 

Mon May 09 12:14:12 EEST 2016