Uutislistaukseen

Vesala tulevan vuoden suurin investointi

Vesalan leirikeskuksen uudisrakennuksen rakennustyöt alkavat ensi vuonna. Lisäksi seurakunta jatkaa toimintansa kannalta tarpeettomista kiinteistöistä luopumista. Tulevana vuonna myös käynnistetään Vaajakosken ja Keltinmäen seurakuntakeskusten peruskorjaukset sekä hautausmaarakennusten kunnostushankkeita. Yhteensä investointien arvo on 10,1 miljoonaa euroa. Suunnittelukauden 2022–2024 investointitarve on lähes 40 miljoonaa euroa.

Seurakunnan rakenneselvitys valmistuu ensi keväänä, ja sen pohjalta toteutettaneen muutoksia tulevan vuoden loppuun mennessä. 
Talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2022–2024 on tämän lehden ilmestyessä käsitelty kirkkoneuvostossa ja kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/kirkkoneuvosto.
 

2021-11-23 14:29:47.0