Uutislistaukseen

Lapuan uusi piispa on Matti Salomäki

Matti Salomäki2.jpeg

Matti Salomäki

Alustavan ääntenlaskennan mukaan Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti, TM Matti Salomäki on saanut 54,8 prosenttia annetuista äänistä piispanvaalin toisella kierroksella tiistaina 23.11. ja tullut näin valituksi Lapuan hiippakunnan seuraavaksi piispaksi.

Piispanvaalin alustavassa tuloslaskennassa äänet jakautuivat Lapuan hiippakunnan hiippakuntadekaanin Terhi Kairan ja Matti Salomäen kesken seuraavasti: Matti Salomäki sai yhteensä 478 ääntä ja Terhi Kaira 394 ääntä (45,2 prosenttia). Vaalin äänestysprosentti oli 91,4 prosenttia. Äänien jakautuminen rovastikunnittain löytyy hiippakunnan verkkosivuilta.

Vuonna 1968 syntynyt Matti Salomäki on toiminut Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana eli tuomiorovastina vuodesta 2012. Vuosina 1994–2012 hän työskenteli pappina Pielaveden seurakunnassa, vuodesta 2003 kirkkoherrana. Salomäki on ollut pappisedustajana kirkolliskokouksessa vuodesta 2016. Hänet on vihitty papiksi vuonna 1994.
Piispanvaalissa oli 957 äänioikeutettua. Äänioikeutettuja olivat kaikki Lapuan hiippakunnan papit ja lehtorit sekä vastaava määrä maallikkovalitsijoita.

Piispaksi valittu Matti Salomäki on tänään tavattavissa Seinäjoella klo 18 järjestettävässä tiedotustilaisuudessa. Tiedotustilaisuutta voi seurata myös Lapuan hiippakunnan Youtube-kanavalla

Matti Salomäki aloittaa virassaan 1.2.2022 Simo Peuran siirtyessä eläkkeelle. 
Arkkipiispa Tapio Luoma vihkii hänet virkaan Lapuan tuomiokirkossa sunnuntaina 6.2.2022.

Salomäki on vuonna 1956 perustetun Lapuan hiippakunnan viides piispa.

Tue Nov 23 15:14:00 EET 2021