Uutislistaukseen

Lehtisaaren vihkiäisjuhla oli mieleenpainuva

Lehtisaaren kesäkoti vihittiin käyttöön toukokuussa 1949. Lehtisaaren kesäkodin historiassa on nyt uusi vaihe, kun tulipalo tuhosi sen päärakennuksen. Tukikonsertissa esiintyy muun muassa Jukka Leppilampi.
Lehtisaari sauna fb_THUMB.jpg

Kesäkodin arkistoista löytyi kopio lehtileikkeestä, jossa sanomalehti Keskisuomalainen kuvailee kesäkodin vihkiäisjuhlaa vuonna 1949. Lehtisaaren kesäkoti vihittiin käyttöön sunnuntaina 31.5.
- Sunnuntaiaamun sade oli kirkastunut kauniiksi, aurinkoiseksi kesäpäiväksi, kun Nisulan peltojen halki menevää tietä kulki nuorempaa ja vanhempaa väkeä Viitaniemen nenää kohti, lehti kirjoittaa.
Logistiikka hoitui tutuksi tulleesta rannasta veneillä. Tilaisuuteen osallistui parisataapäinen nuorisojoukko sekä kirkkovaltuuston ja kirkkohallintokunnan ja eri yhdistysten jäseniä puolisoineen. He tutustuivat saaren rakennuksiin, jotka todettiin tarkoituksenmukaisiksi.
Tilaisuudessa laulettiin säkeistöjä Suvivirrestä, ja puheen piti lääninrovasti Hj. A. Paunu. Ohjelma jatkui korkealentoisena, kun juhlakuoro esiintyi. Toki puheenvuoron käytti myös saaren seurakunnalle luovuttanut ”tirehtööri” Sipponen.

Tulipalo tuhosi Lehtisaaren kesäkodin päärakennuksen kesäkuun 15. päivänä. Nyt saaren historiassa on uusi vaihe. Lehtisaaren tukikonsertti on Lounaispuistossa sunnuntaina 10.7. klo 17. Konsertissa esiintyvät  muun muassa Jukka Leppilampi, Aina Valpas -lauluryhmä, Kolmen keisarin liitto, Eve ja Ossi sekä Tiina Ask & CO. Vapaa pääsy, kahvit ja arpajaiset Lehtisaaren kesäkodin hyväksi.

2016-06-30 15:04:00.0