Viljellään ja varjellaan luomakuntaa 


Liisa Kuparinen 1.3.2020


Meille ihmisille on Raamatussa annettu tehtäväksi luomakunnan viljeleminen ja varjeleminen. Kun helmi-maaliskuun taitteessa katson ikkunasta Jyväskylän lumetonta maisemaa, on hyvä hetki kysyä, miten luomakunnan varjelun kanssa meni noin omasta mielestä.
Myös viljelyn laita voi olla ensi kesänä vähän niin ja näin, kun luomakunta on jo sekaisin: Pitikö ne silmut tehdä helmikuussa vai odotella vielä toukokuulle?

Eikä helppoa ole metsiemme ja järviemme eläimilläkään. Viime vuosina Suomessa harvinaistuneilla siileillä on ollut ankara alkuvuosi, kun ne ovat heränneet ennenaikaisesti horroksesta ja vesikelit ovat kastelleet pesät. Karhutkin ovat heränneet ennen aikojaan. Erittäin uhanalaisella saimaannorpalla on pesintä pahasti vaarantunut, kun puuttumaan ovat jääneet sekä kuuttien suojapesiin tarvittu lumi että myös jää, jolle olisi voinut nousta synnyttämään.

Meidän täytyy toimia. On muistettava vastuumme ympäristön varjelemisesta.


Jyväskylän seurakunnan ympäristö- ja ilmastotyötä tehdään yhdessä

Luomakunnan varjelun tehtävästä on kyse myös kirkon ja seurakunnan ympäristötyössä. Jyväskylän seurakunta on maailman suurin luterilainen seurakunta, kokoluokaltaan aika kova tekijä siis. Sitä sen tulee olla myös käytännössä, myös ympäristöasioissa.

Jyväskylän seurakunnalla on kokoseurakunnallinen ympäristötyöryhmä ja jokaisessa yhdeksässä alueseurakunnassa omat ympäristötyöryhmänsä. Niiden tehtävänä on muun muassa jakaa ympäristötietoutta sekä innostusta vastuunkantamiseen ympäristö- ja ilmastoasioista koko seurakunnan alueelle, kaikkeen toimintaan, kaikille työntekijöille ja luottamushenkilöille, kaikille seurakuntalaisille ja seurakunnan vaikutuspiirissä oleville.

Yksi merkittävä työkalu niin Jyväskylän kuin monen muunkin seurakunnan ympäristötyössä on kirkon ympäristödiplomi. Ympäristödiplomi validoi ja sparraa seurakuntien ympäristö- ja ilmastotyötä ja tarkastelee useita erilaisia kohteita seurakuntien toiminnassa. Ympäristödiplomia haettaessa auditoidaan seurakuntien ympäristötyön taso muun muassa ympäristöystävällisten hankintojen, kiinteistöjen hiilidioksidipäästöjen vähentämisen, ympäristökasvatuksen, jätehuollon, ilmastovastuullisen ruuan, viheralueiden luonnonmukaisen hoidon, metsien suojelun ja julkisen liikenteen edistämisen osalta.

<>Jyväskylän seurakunta on ollut ympäristödiplomiseurakunta vuodesta 2001 alkaen. Ympäristödiplomi on myönnetty viideksi vuodeksi kerrallaan ja tänä vuonna on aika hakea kolmatta kertaa ympäristödiplomin uusimista. Se tarkoittaa, että seurakunnan ympäristötyötä päivitetään entistä paremmalle tasolle sitouttaen seurakunta sen joka tasolla ympäristötyöhön. Jyväskylän seurakunta kantaa kortensa kekoon, jotta Suomen evankelisluterilainen kirkko saavuttaa tavoitteensa hiilineutraaliudesta vuonna 2030.

Tehdäänhän yhdessä työtä luomakunnan varjelemisen ja jokaisen elollisen elinmahdollisuuksien säilyttämisen eteen? Tule sinäkin mukaan!

Liisa Kuparinen
Jyväskylän seurakunnan ympäristötyöryhmän puheenjohtaja
kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston jäsen (Vihreä kirkko – Tulkaa kaikki)

 

Jyväskylän seurakunnan ympäristötyöstä voit lukea lisää: https://www.jyvaskylanseurakunta.fi/ymparisto
Kirkon ympäristötyöstä sivulta Hiilineutraali kirkko: https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/kestava-kehitys/hiilineutraali-kirkko
Ympäristödiplomi: https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/kestava-kehitys/ymparistodiplomi

 

Liisa Kuparinen
Liisa Kuparinen (kuva: Miia Laitinen)