Palokan kirkon Olotupa on auki tiistaisin klo 12-15, kahvitarjoilu 12-14. Jumppahetki klo 13.30, ohjelmahetki klo 14 alkaen: yhteislaulua, kanttori Sirpa Piilonen vierailee.
Yhteinen iltapäivähetki kutsuu sinua jakamaan elämää, kuulemaan lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kuulumisia sekä hiljentymään Taivaan Isän kasvojen eteen. Mahdollisuus tehdä käsitöitä: esim. sukkia, lapasia ja teresapeittoja lahjaksi lähimmäisille. Käsitöitä lahjoitetaan mm. diakoniatyön kautta seurakuntalaisilla, Oiva-keskuksen kautta Jyväskylän kotihoidon asiakkaille sekä Ensi- ja turvakodin kautta heidän asiakkailleen. Seurakunta huolehtii lankojen hankinnoista.
Diakoniapäivystys kirkon alakerrassa keskiviikkoisin klo 9-11. Tapaamiset muuna aikana etukäteen sopien. Sähköinen ajanvaraus diakoniatyöntekijän tapaamiseen löytyy seurakunnan nettisivuilta esimerkiksi google-haun kautta hakusanoilla "diakonia etunimi sukunimi". Diakoniatyöntekijän yhteystietojen kohdalta pääset sähköiseen ajanvaraukseen.
Evästeet
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.