Kesäkonsertit 2020: Yksin ja yhdessä

ti 4.8. klo 19.00
Hannakaisa Nyrönen

Kaupunginkirkko

Rajoilla Ensemble
Hannakaisa Nyrönen, sopraano
Kaisamari Hiltunen, viulu
Laura Kivikoski, piano

Kesäkonsertit 2020 -sarjan toisen konsertin solistina laulaa Suomen tuorein kansainvälisen laulukilpailun voittaja, viitasaarelaislähtöinen sopraano Hannakaisa Nyrönen. Hän esiintyy konsertissa yhdessä viulisti Kaisamari Hiltusen ja pianisti Laura Kivikosken kanssa. Kamarimusiikillisessa laulukonsertissa kuullaan kohtauksia Richard Wagnerin oopperoista sekä Aarre Merikannon laulumusiikkia. Konsertti esittelee uudella tavalla Wagnerin oopperamusiikkia, sillä pianon lisäksi mukaan on sovitettu viulu. "Wagnerissa viulustemmaa olisi orkesterissa soittamassa noin 20 viulua, joten on ollut mielenkiintoista etsiä tapoja joilla saa viulustemman kuulostamaan mahdollisimman oikean tyyliseltä", kuvailee Hiltunen konserttiin valmistautumisen prosessia. Antautunutta ja asiantuntevaa musisointia on odotettavissa, sillä sekä Nyrönen että Kivikoski ovat Suomen Wagner -seuran stipendiaatteja, Nyrösen ollessa myös vuoden 2015 Merikanto -laulukilpailun voittaja.

Jyväskylän seurakunnan Kesäkonsertit 2020 -sarja tuo tänä kesänä kaupunkiin viisi konserttia. Konserteissa kuullaan kotimaisia huippunimiä, mukana muun muassa Suomen viimeisin kansainvälinen laulukilpailuvoittaja, Kaupunginkirkon uudeksi kanttoriksi valittu nuori urkutaituri sekä gospel-lauluyhtye Kansallisoopperan riveistä. Konsertit toteutetaan Taulumäen ja Kaupunginkirkossa viitenä tiistaina 28.7. alkaen.

Vallitsevien poikkeusolojen vuoksi konserttilippuja myydään tänä kesänä rajoitettu määrä. Kaupunginkirkon konsertteihin mahtuu 100 henkilöä. Oviruuhkien välttämiseksi suosittelemme saapumaan paikalle hyvissä ajoin. Kuulijat ohjataan mahdollisuuksien mukaan istumaan joka toiselle penkkiriville. Jos julkiseen tilaisuuteen saapuminen arveluttaa, voi osan sarjan konserteista nauttia myös kotisohvalta: 11.8. ja 25.8. konsertit toistetaan suorana YouTubessa Henki & elämä -kanavalla.

Konserttien toteuttamisessa huomioidaan hallituksen ajantasaiset linjaukset, joten muutokset ovat mahdollisia. Niistä tiedotetaan konserttisarjan Facebook -sivulla.

Liput 15/10/5€ (normaali hinta, eläkeläiset, opiskelijat & työttömät)
Lipunmyynti konserttipäivänä ovelta klo 17.30 alkaen

Lisätietoja:
Riikka Partanen, konserttisarjan tiedottaja
041 730 4518

Lämpimästi tervetuloa konserttiin!

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä