Uutislistaukseen

Hautausmaiden kävelykierrokset johdattavat paikallishistorian äärelle

Opastetut hautausmaakierrokset tarjoavat kattavan pilkahduksen paikallishistoriaa tänäkin kesänä Jyväskylän Vanhalla hautausmaalla sekä Korpilahdella. 

Jyväskylän Vanhan hautausmaan opastetuille kävelykierroksille voi osallistua neljänä torstai-iltana heinäkuussa: 7.7.,14.7., 21.7. ja 28.7. 

Kansankynttilöitä ja kulttuurivaikuttajia -kierroksen (14.7. ja 28.7.) varrella tutustutaan Jyväskylän ja koko Suomen kulttuurihistoriaan vaikuttaneiden henkilöiden tarinoihin. Kierros painottuu opettajiin, kasvatustieteen ammattilaisiin, oppikirjojen laatijoihin sekä kuvataiteen, musiikin ja kirjallisuuden merkkihenkilöihin. Aiheet vaihtelevat kanteleensoitosta Kalevala-koruihin ja kuorolauluun. 

Naisten vuoro -kierroksen (7.7. ja 21.7.) päähenkilöinä ovat merkittävät naiset sekä naiset, joiden puolisoiden teot ja toimet ovat jättäneet jälkensä paikallishistoriaamme. Naiset ovat kaupungin historian eri vaiheissa toimineet sekä näkyvinä että taustalle jääneinä vaikuttajina. Joka tapauksessa tällä kierroksella mainitsemme naiset ensin. 

Kierrosten lähtöpaikka on Vanhan hautausmaan Tourukadun puoleinen portti. Kierrokset alkavat kello 18 ja kestävät 1,5 tuntia. Kierroksen jälkeen sinulla on mahdollisuus hiljentyä hetkeksi Vanhan hautausmaan kappelissa iltamusiikkia kuunnellen. 

Liput 5 €, ennakkoon vain Jyväskylän verkkokaupastaLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja matkailuneuvonnasta (paikan päällä ei lipunmyyntiä). Ostetulla lipulla ei ole peruutusoikeutta. Kävelykierrokset järjestetään yhteistyössä Visit Jyväskylä Regionin, Jyväskylän matkailuoppaiden sekä Jyväskylän seurakunnan kanssa. 

Korpilahden hautausmaalla järjestetään yksi yleiskattava opastettu kävelykierrosta sekä kaksi kävelykierrosta erityisillä teemoilla. 

Torstaina 30.6. klo 18 kuljetaan yleisteemaisesti hautausmaakierros tutustuen Korpilahden historiaan ja henkilöihin. Sunnuntaina 17.7. klo 18 vuorossa on kulttuuripersoonat kierros ja torstaina 28.7. syvennytään paikallisiin tarinoihin kotoa ja rintamalta

Maksuttomille kierroksille lähdetään Korpilahden Kappelin nurkalta. Opastuksesta huolehtivat vapaaehtoiset paikalliset kotiseutuasiantuntijat ja ne toteutetaan säävarauksella. 

Nykyisen hautausmaan Vanhaan puoleen voi tutustua myös omatoimisesti mobiilioppaanLinkki avautuu uudessa välilehdessä avulla.   

 

Lisätietoja:

Vanhan hautausmaan kierroksista: Rinna Valjakka, 

matkailuneuvoja, Visit Jyväskylä Region - Jyväskylän kaupunki, 

rinna.valjakka@jyvaskyla.fi, 050 512 6133 

 

Vanhan hautausmaan musiikkihartauksista: Maria Salmela, 

musiikin asiantuntija, Jyväskylän seurakunta,

maria.salmela@evl.fi, 050 380 0608 

 

Korpilahden hautausmaan kierroksista: Tuula Liukko, 

suntio, Korpilahden alueseurakunta, 

tuula.liukko@evl.fi, 050 557 9008 

2022-06-28 13:45:07.0