Uutislistaukseen

Kirkkoneuvoston päätöksiä 30.11.

Jyväskylän seurakunta rahoittaa investointeja pankkilainalla

Jyväskylän seurakunnan kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että seurakunta rahoittaa kiinteistöinvestointeja 10 miljoonan euron pankkilainalla ja hyväksyy Keski-Suomen Osuuspankin tekemän lainatarjouksen. Laina-aika on 10 vuotta.

Seurakunnan sijoitusten markkina-arvo on laskenut kuluvan vuoden aikana sijoitusmarkkinoiden laskusuhdanteen seurauksena. Suurin osa vuoden 2023 investoinneista nähtiin nykyisessä markkinatilanteessa tarpeelliseksi rahoittaa pankkilainalla sijoitusten realisoinnin sijaan.

Vuoden 2023 investointien arvo on 12,5 miljoonaa euroa.


Talousarvio kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi

Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy Jyväskylän seurakunnan talousarvion vuodelle 2023 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2022–2024. Talousarvio tulee kirkkovaltuuston käsiteltäväksi joulukuussa.
Tulevan vuoden merkittävimpiä hankkeita ovat Vesalan leirikeskuksen uuden päärakennuksen sekä Keltinmäen ja Vaajakosken kirkkojen peruskorjausten valmistuminen. Pohjaesityksestä poiketen Taulumäen kirkon öljylämmityksestä luopumiseen varataan 200 000 euron määräraha jo ensi vuodelle. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen 11–2.

Vuodelle 2024 ovat siirtymässä muun muassa Lehtisaaren rakennustyöt sekä Mäntykankaan kappelin ja huoltorakennuksen peruskorjaukset.

Vuoden 2023 tilikauden tulos on arvioitu 500 000 euroa alijäämäiseksi.
 

Säynätsalon kirkon hankesuunnitelman kustannusarvio on 3,5 miljoonaa

Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy Säynätsalon kirkon hankesuunnitelman kustannusarvion, joka on 3,5 miljoonaa euroa. Määräraha jakautuu vuosille 2023 ja 2024.

Kirkko palautetaan remontissa alkuperäiseen asuunsa, ja samalla myös urut sijoitetaan entiselle paikalleen. Peruskorjauksessa uusitaan muun muassa teknisiä järjestelmiä, korjataan rakenteita ja parannetaan ilmanvaihtoa.
Jos kirkkovaltuusto hyväksyy hankesuunnitelman kustannusarvion, on päätös vielä alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Säynätsalon kirkko on rakennettu vuonna 1927. Rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas. Kirkko on ollut suljettuna sisäilmahaittojen vuoksi lokakuun alusta lähtien.


Tikkakosken tilajärjestelyihin 650 000 euroa

Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Tikkakosken kirkon tilajärjestelyihin varataan 650 000 euron investointimääräraha. Määräraha jakautuu vuosille 2023 ja 2024. Tilajärjestelyt aloitetaan uuden jäte- ja varastorakennuksen rakentamisella vielä tämän vuoden puolella.
Tikkakosken pappilasta luovutaan seurakunnan kiinteistöstrategian mukaisesti. Luopumista on edistetty tutkimalla, kuinka pappilaan sijoitetut toiminnot saadaan sijoitettua seurakuntakeskuksen tiloihin.


YV-keräyksellä ennaltaehkäistään nuorten kokemaa väkivaltaa

Yhteisvastuukeräyksen 2023 Jyväskylän seurakunnan oma tuotto-osuus – 20 prosenttia – käytetään väkivallan ennaltaehkäisyyn tukemalla nuoria yhteistyössä kriisikeskus Mobilen, Barnahus-hankkeen sekä seurakunnan nuorisotyön kanssa.

Varoilla tehdään yhdessä laajaan käyttöön soveltuva video nuorten kohtaamaan väkivaltaan ja sen ennaltaehkäisyyn liittyen. Lisäksi toteutetaan yhdessä vierailut Jyväskylän yläkouluissa teemaan liittyen ja hyödynnetään kokemusasiantuntijoiden osaamista.

Vuoden 2023 yhteisvastuukeräyksen teemana on Nuoret väkivaltaisessa maailmassa. 20 prosenttia kotimaahan jäävästä keräystuotosta osoitetaan valtakunnallisena kumppanina toimivalle Aseman Lapset ry:lle. Keräystuotosta 60 prosenttia menee Kirkon ulkomaanavun työhön Keniassa, jossa tuetaan nuorten koulunkäyntiä maan köyhimmillä kuivuudesta kärsivillä alueilla.

 

2022-11-30 21:22:00.0