Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Nuoret pääsevät ilman ajanvarausta toimivaan maksuttomaan Walk in -terapiaan nyt myös verkossa. Keskusteluapua videoyhteydellä on tarjolla tiistaisin kello 17-19 Nuortenlinkin nettisivulla. Palveluun pääsee sivulla näkyvän Tule juttelemaan -chat-ikkunan kautta.
Keskusteluapua hakevia palvellaan jonotusjärjestyksessä. Tapaamisessa noudatetaan samoja periaatteita kuin kasvokkain tapahtuvassa Walk in -terapiassa. Se on matalan kynnyksen mielenterveysapua alle 29-vuotiaille. Lähetteitä ei tarvita ja asioida voi halutessaan nimettömänä.
Keskusteluun on varattu aikaa 45 minuuttia. Siinä etsitään ratkaisua ongelmaan ja helpotusta elämäntilanteeseen. Nuorella voi olla esimerkiksi stressiä, vaikeuksia ihmissuhteissa, masennusta tai yksinäisyyttä.
Videota ei tallenneta ja terapeutti tekee muistiinpanoja vain työskentelyn ajaksi. Terapeutteina toimivat koulutetut terapeutit tai alan opiskelijat. Keskustelemaan voi hakeutua uudestaan, mutta samalle terapeutille ei voi varata aikaa.
Kasvokkaista Walk in -terapiaa on Jyväskylässä edelleen tarjolla maanantaisin kello 16–20 Perheasiain neuvottelukeskuksessa osoitteessa Kilpisenkatu 4. Perheneuvoja Juho Puhdon mukaan nuoret ovat vähitellen löytämässä palvelun ja asiakasmäärät ovat kasvussa.
Ruuhkaa ei vielä ole, joten kannattaa rohkeasti hakea apua verkosta tai tulla vastaanotolle.
Perheneuvoja Juho Puhto
10.5.2024 10.30