Uutislistaukseen

Haudanhoitosopimuksiin ja hautausmaksuihin muutoksia – Järjestelytoimikunnan päätöksiä 27.9.2024

- Jyväskylän seurakuntaan syntyy seurakuntaliitosten myötä kaksi uutta lähikirkkoaluetta: Toivakan lähikirkkoalue ja Joutsa-Leivonmäen lähikirkkoalue. Joutsan seurakuntaan nykyisin kuuluva Luhanka liittyy Korpilahden lähikirkkoalueeseen, ja sen nimeksi tulee Korpilahti-Luhangan lähikirkkoalue.
Lähikirkkoalueet ovat toiminnallisia jumalanpalvelus- ja seurakuntaelämän perusyksiköitä sekä seurakuntalaisuuden toteutumisen lähiyhteisöjä. Hallinnollisesti kaksi uutta lähikirkkoaluetta liitetään itäiseen alueeseen ja Korpilahti-Luhangan lähikirkkoalue läntiseen alueeseen, johon Korpilahden lähikirkkoalue jo ennestään kuuluu.
Joutsan ja Toivakan seurakunnat liittyvät Jyväskylän seurakuntaan vuoden 2025 alussa.


- Järjestelytoimikunta päätti laajentuvan Jyväskylän seurakunnan hautausmaksujen yhtenäistämisestä. Yhtenäiset hautaamiseen liittyvien palveluiden hinnat sekä haudoista perittävät maksut tulevat voimaan, kun Joutsan ja Toivakan seurakunnat liittyvät Jyväskylän seurakuntaan vuoden 2025 alussa.
Jyväskylän osalta hintojen korotus perustuu arvonlisäveron muutokseen, kohonneisiin palkkakustannuksiin ja muuhun kustannusten nousuun. Toivakan ja Joutsan nykyisiin hintoihin kohdistuu merkittäviä korotuksia. 
– Hautaustoimen yhteiskunnallisen tehtävän kustannuksia ei voi kattaa kirkollisverovaroin, mikä voisi tapahtua, jos laskisimme nykyisiä hintoja Jyväskylässä. Huolehdimme seurakunnissa ikään kuin valtiolle ostopalveluna kaikkien kansalaisten hautaamisen, toteaa hautaustoimen päällikkö Tuija Pajunen Jyväskylän seurakunnasta.
Kirkkohallituksen ohjeistuksen mukaisesti 20 prosenttia hautaustoimen kustannuksista katetaan maksuilla ja loput valtion rahoituksella. Hallituksen säästötoimet saattavat aiheuttaa jatkossa lisää korotuksia maksuihin. 
Järjestelytoimikunta hyväksyi palveluiden sekä haudoista perittävien maksujen hinnastot. Hinnastot sisältävät maksut arkkuhautauksille ja uurnahautauksille sekä paikalle muistolehdossa tai uurnaholvissa. Hautapaikan hallinta-aikaan voi lunastaa jatkoa 25 vuoden koskemattomuusajan jälkeen 10, 15 tai 25 vuodeksi. 


- Jyväskylän seurakunnassa hautojen hoitosopimukset solmitaan vuoden mittaisina vuoden 2025 alusta alkaen. Tällä hetkellä sopimuksen on voinut tehdä Jyväskylässä myös viiden tai kymmenen vuoden ajaksi. 
Joutsan ja Toivakan seurakunnat liittyvät Jyväskylän seurakuntaan ensi vuoden alussa, ja näissä seurakunnissa tehdään tälläkin hetkellä ainoastaan yhden vuoden hoitosopimuksia.
Järjestelytoimikunta hyväksyi myös 1.1.2025 voimaan tulevan haudanhoidon hinnaston. Hinnasto on yhdenmukainen kaikilla Jyväskylän laajenevan seurakunnan 11 hautausmaalla.
Lisäksi uusien haudanhoidon sopimusten kirjanpito siirretään haudanhoitorahastoista seurakunnan kirjanpitoon. Jyväskylän ja Toivakan hautainhoitorahastot jäävät voimaan niin kauaksi aikaa kuin niissä on pitkäaikaisia hoitovastuita, ja rahastojen varat riittävät niiden hoitoon. Joutsan seurakunnassa hautojen hoidon hallinnointi on jo nykyisellään sisältynyt seurakunnan muuhun kirjanpitoon.
Hautaustoimilain mukaan haudan hoidosta perittävät maksut saavat olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruiset. Varojen ja vastuiden suhdetta tarkastellaan vuosittain tilinpäätöksessä ja talousarviossa. Vuosittaisilla hoidon sopimuksilla pystytään herkemmin laskemaan tai nostamaan hoidosta perittäviä maksuja kustannusten muuttuessa ja sopimusten asiakkaat ovat tasavertaisessa asemassa. 
Hautausmaiden yleinen kunnossapito on seurakunnan hautaustoimen vastuulla, ja se katetaan valtion rahoituksella sekä haudoista perittävillä maksuilla. Haudan haltija vastaa yksittäisen haudan hoidosta, mutta hauta voidaan antaa seurakunnalle hoidettavaksi maksua vastaan. Hoitosopimus sisältää vähintään haudan pinnan hoidon ja useimmiten kukat sekä niihin liittyvän hoidon. Sopimushoitoon ei sisälly hautamuistomerkin tai reunakivien hoito. 
  
Järjestelytoimikunta edustaa laajentuvaa Jyväskylän seurakuntaa ja huolehtii sen hallinnon järjestämisestä. Se päättää seurakunnan toiminnasta aiheutuvista välttämättömistä ja kiireellisistä toimenpiteistä kunnes laajentuneelle seurakunnalle on muodostettu kirkkovaltuusto ja kirkkoneuvosto.

27.9.2024 20.33