Uutislistaukseen

Seurakuntavaaleissa mukana yli 16 000 ehdokasta

Marraskuun seurakuntavaaleissa ehdokkaita on mukana kaikkiaan 16 200. Edelliseen vaaliin nähden vähennystä on lähes 20 prosenttia. Jaossa olevien luottamushenkilöpaikkojen määrä on 8300. Paikkamäärän vähennys vuoteen 2014 nähden on 11,5 %. Ehdokkaiden väheneminen kohdistuu ennen kaikkea kirkkovaltuustoihin, joiden vaalissa ehdokkaita on 22 % vähemmän kuin viime kerralla.

- Ehdokasmäärissä näkyy ensinnäkin seurakuntien määrän ja valtuustopaikkojen väheneminen seurakuntaliitosten myötä. Lisäksi yhtymiin kuuluvissa seurakunnissa yhteisiin kirkkovaltuustoihin on vähemmän ehdokkaita kuin seurakuntaneuvostoihin. Pienemmissä seurakunnissa taas on ollut vaikeampi saada ehdokkaita kirkkovaltuustoihin. Positiivista on kuitenkin se, että uusia ehdokkaita on edelleen merkittävän paljon, tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta kertoo.

Jaossa olevien paikkojen määrään suhteutettuna hieman yli puolet ehdokkaista tulee valituksi luottamushenkilöksi. Ensikertaa ehdolla olevia uusia ehdokkaita on 70 prosenttia.

Seurakuntavaaliehdokkaiden ikä- ja sukupuolijakauma muistuttaa edellisvaaleja

Ikä- ja sukupuolijakaumaltaan ehdokasjoukko näyttää melko samalta kuin edellisissä vaaleissa.

Seurakuntaneuvostojen vaalissa alle 30-vuotiaiden osuus nousi hieman. Kaikista ehdokkaista alle 30-vuotiaita on reilut 7 prosenttia. Ehdokkaiden keski-ikä on 54,6 vuotta. Keski-ikä nousi edelliskerrasta 1,1 vuotta.

Sukupuolijakauma on lähes täsmälleen sama kuin viimeksi: kaikista ehdokkaista miehiä on 48 prosenttia ja naisia 52 prosenttia. Miesten osuus on hiukan noussut seurakuntaneuvoston vaalissa.

Neljännes ehdokkaista puoluepoliittisilta listoilta

Puoluepoliittisten listojen ehdokkaita on neljännes kaikista ehdokkaista, mikä vastaa melko hyvin osuutta edellisissä vaaleissa läpi menneissä. Keskusta on ehdokkaiden yleisin taustapuolue ja sen jälkeen SDP ja Kokoomus. Myös Perussuomalaiset, Vihreät, Vasemmisto ja KD ovat valitsijayhdistysten takana.

Muista taustaryhmistä Tulkaa kaikki -liike, vanhoillislestadiolaiset ja partiolaiset ovat merkittävimpiä.

Vuoden 2019 alussa seurakuntia on kaikkiaan 383. Seurakuntaliitosten myötä seurakuntien määrä on vähentynyt, edellisvaaleissa seurakuntia oli 415. Näin ollen myös luottamushenkilöpaikkoja on jaossa edelliskertaa vähemmän.

Itsenäisissä seurakunnissa järjestetään yhdet vaalit, luottamushenkilöt valitaan kirkkovaltuustoihin. Jos seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, järjestetään kahdet vaalit. Yhtymissä vaaleilla valitaan jäsenet sekä seurakuntaneuvostoihin että yhteiseen kirkkovaltuustoon.

  • Vaalikone avataan äänestäjille 8.10.
  • Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.11.
  • Ennakkoäänestys järjestetään 6.–10.11.2018.

Lisätiedot:

Tutkija Veli-Matti Salminen, Kirkon tutkimuskeskus, p. 040 142 4896
Kampanjapäällikkö Hanna Piira, p. 050 351 8381

seurakuntavaalit.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2018-09-25 12:58:00.0