Uutislistaukseen

Yhteisvastuuvaroin hätäapua nälkäisille

Suomalaiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna 3 138 702,14 euroa. Varoilla torjutaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja maailman konfliktialueilla.

- Suomi on hyvien ihmisten maa. Suomalaiset haluavat tukea avun tarpeessa olevia lähimmäisiä, niin lähellä kuin kaukana. Kenenkään päivittäinen arjesta selviytyminen ei kuitenkaan saisi olla toisten armeliaisuuden varassa. Tarvitaan myös vahvoja yhteiskunnallisia toimia. Nälkää ei tule nähdä, mutta nälkä tulee nähdä, Yhteisvastuukeräyksen johtaja Tapio Pajunen sanoo.

Suomessa yhteisvastuuvaroin tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa. Diakoniarahastosta myönnetään avustuksia esimerkiksi sairauden, pitkittyneen työttömyyden tai yllättävän elämäntilanteen vuoksi kohtuuttomiin vaikeuksiin joutuneille ihmisille. Seurakunnissa yhteisvastuuvaroin pyritään tuomaan välitöntä helpotusta vähävaraisten ihmisten arkeen esimerkiksi ruoka-avun kautta.

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä. Heille turvataan muun muassa riittävän ravinnon ja puhtaan veden saanti sekä mahdollisuus terveydenhoitoon, majoitukseen, lasten koulunkäyntiin ja perheiden toimeentuloa parantavaan koulutukseen. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Keräyksen 2018 kansainvälisenä esimerkkikohteena seurattiin Etelä-Sudanista sotaa ja levottomuuksia Ugandaan paenneiden ihmisten elämää.

- Vuosi sitten pelkäsin tyttäreni laihtuvan hengiltä yksipuolisen ja riittämättömän ravinnon vuoksi. Kirkon Ulkomaanavulta saamani viljelykoulutuksen ja siementen avulla sain kasvimaan tuottamaan, Etelä-Sudanista yksin kuuden lapsensa kanssa Ugandaan paennut opettaja Muja Rose kertoo.

Saamallaan tuella Rose on pystynyt laajentamaan viljelyään, hankkimaan kanoja ja perustamaan pienen kaupan. Lisäksi hän on päässyt töihin läheiseen alakouluun.

- Lapset voivat nyt paljon paremmin ja käyvät koulua. Olen niin kiitollinen kaikesta tuesta, jonka olemme saaneet, Rose sanoo.

Keräystilitys luovutettiin 16.11. keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun (60 %), Kirkon diakoniarahaston (20 %) sekä paikallisseurakuntien (20 %) kesken.

Keräyksen tulokset: yhteisvastuu.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2018-11-16 10:54:00.0