Uutislistaukseen

Yhteisvastuuvaroilla tukea lasten ja nuorten koulunkäyntiin Suomessa ja maailman katastrofialueilla

Suomalaiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna 3 069 473 euroa.
Lapset opiskelevat englantia puun alla Turkanan maakunnassa.

Kuva: Tatu Blomqvist / KUA

Kerätyillä varoilla avustetaan vähävaraisten lasten ja nuorten kouluttautumista Suomessa ja hauraissa maissa.

- Vapaaehtoiset yhteisvastuukerääjät ovat tehneet hienoa työtä nuorten koulutien turvaamiseksi! Kotimainen osuus keräystuotosta ohjataan Kirkon diakoniarahaston ja seurakuntien kautta muun muassa välttämättömien opiskeluvälineiden hankinta-avustuksiin, Yhteisvastuun keräysjohtaja, sosiaalineuvos Tapio Pajunen Kirkkopalveluista kertoo.

Suomessa koulutuksellinen eriarvoisuus näyttäytyy muun muassa siten, että kunnat tukevat hyvin eri tavoin toisella asteella opiskelevien opiskelutarvikkeiden hankintaa.

Monen nuoren unelmat kuolevat, kun perheellä ei ole varaa hankkia lukiossa välttämätöntä tietokonetta. Ammatillisen oppilaitoksen opiskelija joutuu usein hankkimaan itse alakohtaiset työvälineet, esim. kokkiveitset, kampaamovälineet ja suojavaatteet.

- Yhteisvastuukampanjan aikana oli hienoa se, että uuden hallituksen ohjelmaan saatiin kirjattua toimenpiteitä, joiden toteutuessa perheen vähävaraisuus ei ole opintojen esteenä, keräysjohtaja Tapio Pajunen iloitsee.

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa kärsineitä ihmisiä. Heille turvataan muun muassa riittävän ravinnon ja puhtaan veden saanti sekä mahdollisuus terveydenhoitoon, majoitukseen ja toimeentuloa parantavaan koulutukseen. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Keräyksen 2019 kansainvälisen avun esimerkkikohteena oli Kenian köyhin maakunta Turkana. Perinteisellä paimentolaisalueella suuri osa karjasta on kuollut vuosia jatkuneen kuivuuden takia ja ihmiset ovat menettäneet elinkeinonsa. Nekin, joilla karjaa vielä on, joutuvat muuttamaan usein ja vaeltamaan veden perässä. Hätäavun ohella yhteensä yli 11 000 lasta on päässyt opetuksen piiriin. 

Keräystilitys luovutettiin 8.11. keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun (60 %), Kirkon diakoniarahaston (20 %) sekä paikallisseurakuntien (20 %) kesken.

Keräyksen tulokset 2019: yhteisvastuu.fi

Mon Nov 11 10:12:00 EET 2019