Uutislistaukseen

Kirkkoneuvoston päätöksiä: Tilinpäätös plussalle, keskusseurakuntatalo myyntiin, avustuksia musiikkiyhdistyksille

Kirkkoneuvosto kokoontui keskiviikkoiltana koronaepidemian vuoksi, kirkkohallituksen päätöksellä sähköisesti.

Seurakunnan tilinpäätös plussalle

Jyväskylän seurakunnan tilinpäätös on viime vuodelta 1,02 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Vuosikate on 3,04 miljoonaa euroa, ja se kattaa reilun kahden miljoonan euron poistot. Poistosummaan sisältyy poikkeuksellisena kertapoistona Vesalan leirikeskuksen käytöstä poistettujen 
rakennusten yli puolen miljoonan euron tasearvot.

Budjetoitua suuremman vuosikatteen muodostumiseen vaikuttivat olennaisesti budjetoitua suuremmat 
toimintatuotot ja rahoitustuotot sekä budjetoitua pienemmät toimintakulut.

Kuluneena vuonna ei toteutettu merkittäviä investointihankkeita. Useita peruskorjausselvityksiä ja hankkeiden suunnittelua aloitettiin, esimerkiksi Vesalan uudisrakennuksen suunnittelu. Seurakunta myös vuokraa toimitilat kiinteistöosakeyhtiö Kilpisenpuistosta sekä Reimarista.

Kuluneen vuoden tilinpäätös muodostui budjetoitua paremmaksi, mutta erityisesti tulevien vuosien verotulojen laskeva kehitys edellyttää merkittäviä sopeutustoimia seurakunnan käyttötalouteen, arvioi talouspäällikkö Markku Laitinen.

Tilinpäätöksen hyväksyy kirkkovaltuusto.

Keskusseurakuntatalo myyntiin

Jyväskylän seurakunta on päättänyt aloittaa keskusseurakuntatalon myynnin. Kirkkoneuvosto hyväksyi aktiivisten myyntitoimien aloittamisen keskiviikkoisessa kokouksessaan.

Jyväskylän keskustassa, Yliopistonkadulla sijaitsevassa keskusseurakuntatalossa aiemmin toimineet ja sittemmin väistötiloihin siirtyneet seurakunnan toiminnot muuttavat myöhemmin tänä vuonna vuokratiloihin Kirkkopuiston laidalle. Tehdyt toimitilaratkaisut mahdollistavat keskusseurakuntatalosta luopumisen, koska seurakunta ei enää tarvitse taloa omaan käyttöönsä.

Jyväskylän seurakunnalta avustuksia musiikkityöhön

Kirkkoneuvosto hyväksyi keskiviikkoisessa kokouksessaan vuoden 2020 talousarvioavustusten myöntämisen seuraaville musiikkityötä tekeville rekisteröidyille yhdistyksille: Candela-kuoro ry 1600 euroa, Keltinmäen seurakuntakuoro ry 2000 euroa, Korpilahden kirkkokuoro ry 1500 euroa, Kuomu ry 3000 euroa, Lux Auribus ry 2000 euroa, Palokan kirkkokuoro ry 2000 euroa.

Wed Mar 25 21:00:46 EET 2020