Uutislistaukseen

Yläkoululaisia koskeviin rajoituksiin lievennyksiä - aikuisten kokoontumiset tauolla helmikuun loppuun asti

Jyväskylä on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa. Jyväskylän kaupungin linjausten nojalla Jyväskylän seurakunta on tehnyt tarkennuksia aiempiin koronarajoituksiin.

Yläkouluikäisten kokoontumisia voidaan 8.2. alkaen jälleen järjestää. Aikuisten ryhmätoiminnan ja muiden kokoontumisten taukoa seurakunta päätti kuitenkin jatkaa helmikuun loppuun asti.  

Jyväskylän seurakunnassa noudatetaan seuraavia ohjeita helmikuun loppuun asti:  

  • Yläkouluikäisten, alakouluikäisten ja alle kouluikäisten kokoava toiminta liikuntaryhmiä lukuun ottamatta voi jatkua. ​
     
  • Kaikki aikuisten ryhmätoiminta ja muut tilaisuudet ovat tauolla toistaiseksi.
    Myös ne perhekerhot ja muskarit, joihin osallistuu lasten lisäksi aikuisia, on peruttu toistaiseksi. Rajoitus koskee myös ulkona järjestettäviä kokoontumisia.
     
  • Jumalanpalvelukset järjestetään ainoastaan suoratoistona verkon välityksellä ja ilman ehtoollisen viettoa. Jumalanpalveluksiin eivät seurakuntalaiset voi osallistua paikan päällä (striimauksessa avustajana voi olla yksittäisiä seurakuntalaisia).  

 

Fri Feb 05 16:19:00 EET 2021