Pienryhmätyö – turvallista yhdessäoloa
Erityisnuorisotyönohjaajat kohtaavat työssään monenlaisten haasteiden keskellä eläviä nuoria. Joillekin heistä pienryhmä on sopiva paikka, jossa voi turvallisesti jakaa tuntojaan ja kokea yhteenkuuluvuutta. Yleensä pienryhmään kuuluu kolmesta viiteen lasta tai nuorta. Pienryhmän lähtökohta voi olla esimerkiksi
- yksinäisyys
- suru
- tunnehallinnan ongelmat
- koulusta nousevat hankaluudet
- harrastusten puute
Ryhmät kokoontuvat noin kolmen viikon välein (ryhmäkohtaisia eroja on) ja ryhmää ohjaa erityisnuorisotyöntekijä tai koulutettu vapaaehtoinen aikuinen.
Ryhmän tarkoitus on keskustella ja tehdä asioita, joista tulee onnistumisen kokemuksia. Nuori tuntee olevansa tärkeä ja aito ihminen. Ryhmille järjestetään myös retkiä ja leirejä. Ryhmien kesto on vuodesta kolmeen vuoteen.
Syyskuussa 2026 aloitti kolme uutta ryhmää.
Seuraava ryhmiin haku on elokuussa 2027.
Yksi ryhmä on suunnattu nuorille miehille (18 - 29v) joilla on ollut mielenterveys haasteita, ja jotka haluvat tavata, harrastaa ja kokea turvallisia asioita muiden nuorten kanssa. Ryhmän järjestää yhteistyönä Kriisikeskus Mobile ja Jyväskylän erityisnuorisotyö
Kaksi ryhmää on avoimia ryhmiä (ei sukupuoli kiintiöitä) nuorille (17-25V) jotka haluavat uusia ystäviä, kokemuksia, retkeilyä, sekä turvallista yhdessä oloa sekä eroon päihde asioista.
Neljäs ryhmä on suunnattu nuorille 14 - 18 vuotiaille, jotka kaipaavat elämään uusia harrastusvaihtoehtoja ja hyvää kaveri toimintaa.
Ota yhteyttä
Gradia-yhteistyö, leiri-, katu- ja yksilötyö