Tukemamme lähetystyö Israelissa
Israelin valtio eli Israel on valtio Välimeren ja Jordanjoen välissä Lähi-idässä. Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Se on valtiomuodoltaan parlamentaarinen demokratia, mutta toisaalta juutalainen valtio, mikä on kirjattu sen peruslakeihin.
Israelissa on 9,2 miljoonaa asukasta. Israel on juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon kohtaamispaikka. Haasteita maassa aiheuttaa jo vuosikymmeniä jatkunut konflikti Israelin ja Palestiinan välillä.
Lähetystyöntekijämme
Risto Heikkinen
Risto toimii rauhankasvatuksen asiantuntijana Jerusalemissa.
Risto kirjoittaa työstään keväällä -24 seuraavasti:
"Rauhankasvatuksessa teemme aina työtä tulevaisuuden eteen. Tällä hetkellä yleisesti tärkeää onkin konfliktin ja tilanteen tuomien epäsuotuisten vaikutusten minimointi lasten ja nuorten elämässä. Jatkossa oleellisena osana on psykososiaalisen hyvinvoinnin vahvistaminen ja ylläpitäminen, joka sitten luo vakaata pohjaa myös muille rauhantaidoille ja rauhankasvatuksellisille toiminnoille työssämme. Toivo ja luottamus Jumalaan ja tulevaan kantaa haastavissa nykyhetkissä."
Tukemamme työ
Rasismin ja vihapuheen vastainen koulutus
Israelissa jännitteet juutalaisenemmistön ja muslimivähemmistön välillä ovat voimistuneet 2000-luvulla. Alueen vaikea historia ja siitä juontuva Israelin-Palestiinan konflikti aiheuttavat molemmissa osapuolissa vihaa ja epäluottamusta. Yhteiskunnan sirpaloituminen alueellisesti ja taloudellisesti sekä yhteyden puute osapuolten välillä aiheuttavat vihamielisyyden purkautumista eri tavoin. Jännitteet heijastuvat myös koulumaailmaan aiheuttaen oppilaiden välisiä rasistisia yhteydenottoja ja vihapuhetta – ylläpitäen samalla juurtuneita rakenteita. Työmme tähtää tilanteeseen, jossa kouluyhteisöt toimisivat yhteistyössä ja taistelisivat tehokkaasti rasismia ja ääriliikehdintää vastaan. Rauhankasvatuksemme mahdollistaa erilaisten lasten ja nuorten kohtaamisia, vahvistaa väkivallattomia vaikutuskeinoja ja tukee nuoria ruahanrakentajina.
Yhdessä Suomen Lähetysseuran kumppaneiden kanssa
- järjestämme Felm-keskuksella työpajoja kummikoulujen ja Notre Damen -koulun johtajuuskoulutusten nuorille
- koulutamme opettajia ja opettajaopiskelijoita, jotta heillä on työkaluja ja menetelmiä johtaa rasismin vastaista keskustelua koululuokissa
- tuemme Baladnan nuorisotalon toimintaa kuten tukiopetusta ja kulttuuritapahtumia
- järjestämme Musalaha-järjestön kanssa kesäleirejä israelilaisille ja palestiinalaisille lapsille
Taulumäen kirkko pitää esillä Risto Heikkisen työtä ja hankkeita Israelissa.
Tilaa kuulumiset!
Pysy kartalla lähetystyöntekijöiden ja lähetyksen alueiden kuulumisista tilaamalla kirje suoraan sähköpostiisi tai kirjeenä kotiisi täältä.
Israelin sijainti kartalla

Risto Heikkinen
Kuva SLS
Beit Sahourin lapsia.
Kuva: Heli Vuohelainen
Ota yhteyttä
Specialist for Mission and International Work
FB Lähetys ja kansainvälisyys Jyväskylän seurakunnassa IG @kansainvalinenjklsrk