Toivakan kirkko

Toivakan kirkko

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

0405483166 Seurakuntamestari Seppo Soininen

0405546981 Vastuupappi Panu Partanen

300

Toivakan kirkko on auki talvikaudella ainoastaan jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten aikaan. Toimituksia on epäsäännöllisesti lauantaisin ja jumalanpalvelukset pääsääntöisesti klo 10 (tarkista aika netistä!). Erillistä kirkkovierailua ja opastusta voi kuitenkin kysyä vastuupapilta tai muilta työntekijöiltä talvikaudellakin. Tapaninpäivästä lähtien jumalapalvelukset pidetään seurakuntakodilla aina 7.3.2027 asti.

Arkkitehti Ludvig Isak Lindqvistin suunnittelema Toivakan kirkko rakennettiin vuosina 1879-1882. Hautausmaan puolella oleva vanha kellotapuli ("läp'käytävä") valmistui aiemmin vuonna 1871. Kirkko sijaitsee Syrjäharjulla, Salomonin tiellä. Nimensä kirkkotie on saanut Salomon Vihiseltä, joka lahjoitti maaalueen kirkkoa varten.

Tyyliltään päätytornillinen pitkäkirkko edustaa uusgotiikkaa. Kirkko korjattiin 1920-luvulla arkkitehti Alvar Aallon johdolla. Aalto suunnitteli kirkkoon myös kirkkoesineistöä. Aallon käsialaa olivat mm. kirkon katon aiemmat maalaukset, kattokruunu, saarnatuolin koristelu ja kaksi kynttilänjalkaa. 

Kirkkoa saneerattiin 1990-luvulla, jolloin sitä ehostettiin sekä ulkoa että sisältä arkkitehti Sakari Holman johdolla. Viimeisin laajempi korjaus tapahtui vuonna 2021, jolloin uusittiin kirkon seinä- ja kattorakenteita, tehtiin uusi peltikatto sekä julkisivu maalattiin.  

Toivakan kirkko on kuuluisa Pellervo Lukumiehen kattomaalauksista (1972–73). Värikkäät maalaukset eivät lunastaneet paikkaansa riidatta. Kerrotaan, että silloinen kirkkoherra otti maalarilta pois avaimet nähdessään ensimmäisen kuvan sanoen: ”Minä en sirkuksessa saarnaa!”

Tämä ei estänyt maalaria. Hän pyysi apuriaan kiipeämään katolle, menemään sisälle kellotapulin ikkunasta ja laskeutumaan avaamaan oven – ja kas, sisälle päästiin! Sisukas ja omaperäinen Lukumies jatkoi työtään. Lopulta hän voitti taakseen kirkkovaltuuston, ja kirkkoherra läksi kyllästyneenä toisaalle. Tätä nykyä maalaukset ovat suuri ylpeyden aihe Toivakalle.

Toivakan kirkon esittelyvideo Youtubessa:

YouTube-video

Sijainti kartalla

Tiedustelut ja varaukset:

Esteetön wc Esteetön wc
Huonokuuloiset huomioitu Huonokuuloiset huomioitu
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Leikkinurkkaus Leikkinurkkaus
Lähes esteetön tila Lähes esteetön tila
Pysäköinti Pysäköinti
Pysäköintipaikka liikuntaesteisille Pysäköintipaikka liikuntaesteisille
Turvallinen tila Turvallinen tila
Tuoleja riveissä
Videotykki
Valkokangas
Piano/flyygeli
Äänentoistolaite
Striimauslaitteet (tapahtumille)
Kastemalja
Omatoiminen tilaisuus

Tapahtumat

pe 16.10. klo 18.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Elämäni virsi - musiikkitilaisuus

Seppo Pänkäläinen laulaa, laulattaa ja kertoo lempivirsistään.
su 18.10. klo 10.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Messu 21. sunnuntai helluntaista / Gideonien kirkkopyhä

Tule messuun Toivakan kirkon uniikkien kattomaalausten alle!
ti 20.10. klo 18.00 -21.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Virta - valotaideinstallaatio Toivakan kirkossa

Tervetuloa upeiden värien ja valojen maailmaan!
ke 21.10. klo 18.00 -21.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Virta - valotaideinstallaatio Toivakan kirkossa

Tervetuloa upeiden värien ja valojen maailmaan!
to 22.10. klo 18.00 -21.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Virta - valotaideinstallaatio Toivakan kirkossa

Tervetuloa upeiden värien ja valojen maailmaan!
pe 23.10. klo 18.00 -21.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Virta - valotaideinstallaatio Toivakan kirkossa

Tervetuloa upeiden värien ja valojen maailmaan!
la 24.10. klo 18.00 -21.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Virta - valotaideinstallaatio Toivakan kirkossa

Tervetuloa upeiden värien ja valojen maailmaan!
su 25.10. klo 10.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka