Kamarikuoro Valo

Jyväskyläläinen sekakuoro Kamarikuoro Valo perustettiin syksyllä 2013. Kuoron ideana on projektiluontoisesti valmistaa ja esittää suurempia orkesterisäestyksellisiä kirkkomusiikkiteoksia. Niitä onkin tehty kaksi vuoteen.

Kuoro on esittänyt jo J.S. Bachin Jouluoratorion kantaatit 1-3, Johannes-Passion, Pääsiäisoratorion BWV 249, Pääsiäiskantaatin "Bleib bei uns", Joulukantaatin "Uns ist ein kind geboren", A. Vivaldin Gloria sekä G. F. Händelin Messias-oratorion. Yhteistyötä tehdään mm. Jyväskylä Sinfonian kanssa, jonka konserttisarjassa Valo on esittänyt Mendelssohnin Elias-oratorion sekä Bachin Jouluoratorion kaikki kantaatit I-VI.

Kuorossa on tällä hetkellä noin 20 nuorekasta ja innokasta laulajaa. Ikärajaa ei silti ole. Koelaulussa kiinnitetään huomiota hyvään sävelkorvaan ja terveeseen kehityskelpoiseen äänimateriaaliin. Nuotinlukutaito ja itsenäinen harjoittelu on suotavaa. Kuorolaiset ovat sitoutuneet mukaan harrastukseen projekti kerrallaan, mutta paljon on laulajia, jotka ovat olleet mukana kuorossa alusta asti.

Kuorossa kiinnitetään erityistä huomiota kokonaisvaltaiseen äänenkäyttöön. Vapaan ja rohkean ilmaisun etsimiseen käytetään monipuolisia ja hauskoja harjoitteita, mm. teosten tekstien dramatisointeja. Kaikki laulaminen on tekstilähtöistä. Yhteishenkeen ja kannustavaan ilmapiiriin satsataan. Normaalien kuoroharjoituksien lisäksi kuorolla on kuoropäiviä, ja he saavat myös henkilökohtaista ohjausta yksinlaulutunneilla.

Kuoron johtajana toimii Jyväskylän seurakunnan kanttori, diplomilaulaja Pertti Tahkola. Kuoron korrepetiittorina ja äänenkäytönopettajana on myös toiminut mezzosopraano, laulupedagogi, MuM Annastiina Tahkola. Kuoron musisointi ja tekeminen kiteytyvät sanoihin: Ilo, kokeminen, rohkeus ja kokonaisvaltainen äänenkäyttö! Tervetuloa mukaan !! :)

Tulossa vuonna 2026 Bach - konsertti 15.3 Kaupunginkirkossa.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä kuoron johtajaan Pertti Tahkolaan, P. 040 684 2050 tai pertti.tahkola@evl, niin sovitaan koelaulusta!

 

Kamarikuoro Valo

Ota yhteyttä

Kanttori
Kaupunginkirkon lähikirkkoalue
Kilpisenkatu 8, PL 103
40100 Jyväskylä