Otimme itse järjestelyissä hyvin rennosti emmekä juuri valmistaneet mitään itse. Mielestäni oma koti on paras paikka juhlille jos vieraita on maltillisesti. 

(Vanhempien kokemus ristiäisistä, www.kaste.fi)

Kastetapahtuma on vaivattomin tapa järjestää kastejuhla - lue lisää www.jyvaskylanseurakunta.fi/ristiaiset/kastetapahtuma
 

Ristiäiset eli kastejuhla

Lapsen syntymä on aina suuri ihme, ja sillä on iso merkitys koko lähipiirille. Pienen lapsen arjessa tarvitaan paljon tukea ja läsnäoloa. Seurakunta haluaa olla mukana tukemassa lapsen elämää ja kasvua ihan ensi hetkistä alkaen. Kasteessa ihminen saa omakseen Jumalan rakkauden koko elämänsä ajaksi. 

Vastasyntyneiden lapsien lisäksi seurakunnan jäseniksi kastetaan kaiken ikäisiä ihmisiä. Nuorten ja aikuisten kohdalla kastetta edeltää rippikoulun käyminen.  Jos olet kiinnostunut kasteesta, ole rohkeasti yhteydessä seurakuntatoimistoon tai tuttuun seurakunnan työntekijään. 

Nuorimman lapsenlapseni kastetilaisuus oli heidän omassa kodissaan. Tilaisuus oli hyvin ja kaunis tunnelmallinen. Kastettavalla oli yllään minulle 67 vuotta sitten tehty kastemekko. Nyt perheeseen odotetaan pikkusiskoa.

(Jyväskyläläisen isoäidin kokemus ristiäisistä)  


Kohti juhlapäivää 

Laadimme oheisen muistilistan, jota seuraamalla pääset liikkeelle ristiäisten järjestelyssä.

1. Kastejuhla

Juhlan voi järjestää esimerkiksi seurakunnan tiloissa, kotona, mökillä, sukulaisten luona tai ravintolassa. Myös kirkossa sunnuntain jumalanpalveluksen yhteydessä voidaan kastaa.

2. Kastepäivä

Pappi varataan soittamalla seurakuntatoimistoon, p. 050 363 2300. Samalla voi halutessaan varata seurakunnan tilan. Seurakunnan tiloista ei peritä maksua. Pappi ottaa yhteyttä ja sopii kastekeskustelusta. Katso: Seurakuntatoimiston yhteystiedot

3. Kummit

Lapsella tulee olla ainakin yksi kummi, joka on konfirmoitu kirkon jäsen.

4. Kastepuku

Jos vauvalle ei ole kastemekkoa, sitä voi kysyä seurakunnasta. Nuoren ja aikuisen kasteessa käytetään kirkosta lainattavaa albaa.

5. Kastepöytä

Pöydälle asetetaan kastemalja, kynttilä, liina pään pyyhkimistä varten, Raamattu sekä haluttaessa kukkia. 

Kastejuhlan jälkeen

Kasteessa liitytään seurakunnan jäseneksi. Kastepäivää seuraavan viikon sunnuntaina kastetun nimi luetaan asuinalueesi kirkossa, ja hänen puolestaan rukoillaan: 

"Kiitos kasteen ihmeestä. Siunaa seurakuntaan kastettuja, ja heidän läheisiään"

Vastasyntyneen lapsen nimi rekisteröidään useimmiten kasteen jälkeen. Rekisteröinnistä huolehtii kastepappi. Nimen voi halutessaan rekisteröidä myös etukäteen. Lisätietoja löydät täältä

Lapsikaste on luterilaisessa kirkossa tavallisin tapa liittyä kirkon jäseneksi, mutta kasteelle voit tulla minkä ikäisenä tahansa. 

Luterilainen kirkko kastaa kaikenikäisiä

Ristiäiset voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Lapsen tai aikuisen voi kastaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä. Papin kanssa käydään ennen ristiäisiä kastekeskustelu, jonka aikana sovitaan ristiäisiin liittyvistä asioista. Seurakunnat varmistavat lapsen nimen laillisuuden, joten nimi tulee ilmoittaa seurakunnalle hyvissa ajoin, esimerkiksi juuri kastekeskustelun yhteydessä.

Ristiäisten järjestäminen

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

Kummius on luottamustehtävä. Vanhemmat valitsevat lapselleen kummeiksi tärkeät aikuiset. Jokainen löytää oman tapansa olla kummi. Kastetulla lapsella tulee olla vähintään yksi kirkkoon kuuluva kummi.

Kummien valinta ja tehtävät