Muuta tukea pareille

Ota yhteyttä seurakunnan työntekijään kun kaipaat keskustelukumppania. Keskustelukumppani voi olla pappi tai muu työntekijä. Luottamuksellisissa keskusteluissa käsitellään juuri niitä asioita, joita haluat; kysymykset tai ongelmat voivat olla miltä elämänalueelta tahansa. 

Jos kaipaat rukousta perheesi tai parisuhteesi puolesta, voit jättää seurakunnalle myös esirukouspyynnön.

Solmuja parisuhteessa?

Siinä tilanteessa, kun yhdessä eläminen takkuilee ja alat epäillä tahtomisesi motivaatiota, on viimeistään aika osallistua Solmuja parisuhteessa -kurssille.

Kahdeksan kerran kokoontumisen aiheita:

  • Keitä me olemme? Tutustuminen ja kurssin sisältö.
  • Miten tähän on tultu? Yhteisen taipaleen tarkastelu.
  • Miltä tuntuu? Omien ja kumppanin tunteiden tunnistaminen.
  • Seksuaalisuus solmussa? Kehon viestien kuunteleminen.
  • Missä ollaan nyt? Solmutilanteen jäsentäminen
  • Mitä tahdon? Toiveet, unelmat ja tavoitteet.
  • Miten toimitaan? Sanoista tekoihin.
  • Mitä eväitä saatiin? Yhteenveto.

Työskentelymenetelminä kurssilla käytetään ohjaajien alustusten lisäksi yksilötehtäviä, tehtäviä oman kumppanin kanssa, ryhmäkeskustelua sekä toiminnallisia menetelmiä.  Ryhmään on jatkuva haku. Ryhmä käynnistyy, kun sopiva määrä ryhmäläisiä on haastateltu ja valikoitunut ryhmään. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Anne Savolin 050 380 0583 / anne.savolin(at)evl.fi tai Katja Jansa 050 340 0639 / katja.jansa(at)evl.fi.

Parisuhteen huoltoasema

Parisuhteen huoltoasema on jyväskyläläisten lapsiperheiden vanhemmille suunnattua ennaltaehkäisevää ohjausta (1–3 kertaa). 
Huoltoasemalle voi tulla yksin tai yhdessä.

Parisuhteen huoltoasemalla katsastetaan keskustellen parisuhteen tila. Tarvittaessa saa vinkkejä ja neuvontaa, kotitehtäviä tai ohjausta muihin parisuhdepalveluihin. Avoinna tiistaisin klo 12.30 - 16.00 Kortetalossa (Kartanonkuja 4) sekä Kuokkalan perhekeskuksessa (Polttolinja 9). Varaa tunnin mittainen maksuton aika puhelimitse. 

  • Anne Savolin, perhetyöntekijä p. 050 380 0583 tai
  • Tiina Tuukkanen, perhekeskustyöntekijä p. 050 338 9810

Parisuhteen huoltoaseman järjestävät yhteistyössä Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän seurakunta.

Ota yhteyttä

Perhetyöntekijä
Yhteinen seurakuntatyö
Vapaudenkatu 47, PL 103
40101 Jyväskylä