Kirkkovaltuusto

Seurakunnan ylintä päätösvaltaa käyttää kirkkovaltuusto. Jyväskylän  kirkkovaltuustossa on 39 jäsentä. Sen keskeisiä tehtäviä ovat muun muassa kirkollisverosta päättäminen, toiminta- ja taloussuunnitelman sekä tilinpäätöksen hyväksyminen, investoinneista ja kiinteistökaupoista päättäminen, uusien virkojen perustaminen, joidenkin viranhaltijoiden valinta, luottamushenkilövalinnat sekä johto- ja ohjesääntöjen hyväksyminen.

 

Kirkkovaltuuston kokoukset vuonna 2023

Kokoukset pidetään Palokan kirkolla, Rovastintie 8 klo 18.00 alkaen ellei muuta ole merkitty.

17.1.
9.3 iltakoulu, toiminta- ja talousseminaari
30.5.
10.10
12.12.

Kokouskutsu ja kuulutus kirkkovaltuuston kokouksen pöytäkirjan nähtävilläolosta julkaistaan seurakunnan virallisella ilmoitustaululla (Vapaudenkatu 47) viimeistään 7 päivää ennen ilmoitettua kokouspäivää. Pyydämme huomioimaan, että esityslista toimii pohjana kirkkovaltuuston kokouksen pöytäkirjalle ja siinä mahdollisesti mainitut liitteiden nähtävilläolot seurakuntatoimistolla koskevat vasta kokouksen pöytäkirjan nähtävilläoloaikaa.

Kirkkovaltuuston pöytäkirja valitusosoituksineen on saatavana nähtäville Jyväskylän seurakunnan seurakuntatoimistolla sen aukioloaikana.  Pöytäkirja asetetaan pääsääntöisesti nähtäville kokousta seuraavan viikon maanantaina. Valitus kirkkovaltuuston päätöksestä on tehtävä kirkkolain 24 luvun mukaisesti.

Toimielimen kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa (KJ 7:6). Pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti sähköisesti asian- ja dokumentinhallintajärjestelmässä (Domus) kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaisesti.

Tasavallan presidentti on vahvistanut 12.3.2021 kirkkolain muutoksen (HE 243/2020 vp), jolla mahdollistetaan seurakuntien toimielinten sähköiset kokoukset ennen uuden kirkkolain voimaantuloa. Lakimuutos on voimassa 15.3.2021 alkaen.

Esityslistat ja pöytäkirjat käsittäen kuluvan vuoden ja edellisen vuoden julkaistaan Domus-julkaisussaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Aiempia pöytäkirjoja voi tiedustella ja tietopyyntöjä lähettää seurakunnan kirjaamoon jklsrk.kirjaamo@evl.fi. Ohjeistusta tietopyyntöjen tekemiseen antaa hallinnon asiantuntija Eija Seuranen (eija.seuranen@evl.fi tai puh. 040 535 4124).

Kirkkovaltuuston viimeisimmän esityslistan löydät täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kirkkovaltuuston pöytäkirjat löydät täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

 

Kirkkovaltuuston kokoonpano vuosina 2023 - 2026


Kirkkovaltuuston puheenjohtaja: Liisa Kuparinen (Avara kirkko)
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja:
 Mauri Sompa (kok. ja sit)


Irmeli Ahola

Varhaiskasvatuksen opettaja

Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Aimo Asikainen

Ylikonstaapeli, eläkeläinen

Keskusta ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys


Matilda Hamara

Avara kirkko -valitsijayhdistys



Martti J. Kari

Työelämäprofessori, eversti evp

Kokoomus ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Eero Katainen

Tuotepäällikkö, eläkeläinen

Kristillisten perusarvojen puolesta -valitsijayhdistys

Sinikka Kilpikoski

Terveystieteiden tohtori, fysioterapiayrittäjä

Kokoomus ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Tuulia Kuntsi

KM, apulaisrehtori

Keskusta ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Liisa Kuparinen

Kauppatieteiden tohtori, ICT-ammattilainen, pääluottamusmies

Avara kirkko -valitsijayhdistys

Matleena Käppi

Biologian opiskelija, LuK

Avara kirkko -valitsijayhdistys


Markku Lahti

Rehtori, eläkeläinen

Keskusta ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Jukka Linjama

Aluepäällikkö

Kristillisten perusarvojen puolesta -valitsijayhdistys


Siiri Muhonen

Opiskelija, varhaiskasvatustiede

Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys


Veera Pajala

Sosionomi, ohjaaja

Kristillisten perusarvojen puolesta -valitsijayhdistys

Karoliina Piironen

Tuotantotalouden DI, yrittäjä

Kristillisten perusarvojen puolesta -valitsijayhdistys

Erkki Puhalainen

Kotimaantyönjohtaja, eläkeläinen

Seurakuntaväen valitsijayhdistys

Mia Puolimatka

KT, erityisluokanopettaja, omaishoitaja

Seurakuntaväen valitsijayhdistys


Anne Rahkonen

Kieltenopettaja (eläkkeellä)

Kokoomus ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Leena Ruotonen

Erityisopettaja, KM

Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys


Mauri Sompa

Sosiaalineuvos

Kokoomus ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Reetta Suonpää

Toimintaterapeutti

Avara kirkko -valitsijayhdistys


Mauri Tervonen

Teol. toht, eläkepappi

Seurakuntaväen valitsijayhdistys

Eila Tiainen

Toimittaja, FM

Avara kirkko -valitsijayhdistys

Tuija Elina Toikkanen

FT, musiikinopettaja, ohjaaja

Avara kirkko -valitsijayhdistys

Jari Tuukkanen

Palveluvastaava

Keskusta ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Heikki Tynkkynen

Dir. Mus

Keskusta ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys


Kirsi Vähäjylkkä

Yrittäjä

Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys

Tuulikki Väliniemi

Kaupunginvaltuutettu

Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys


Pipsa Wilhelms

Työnohjaaja, Nepsy-valmentaja

Kokoomus ja sitoutumattomat -valitsijayhdistys