Seurakunnan tiloja koskeva maksuvapautus
Seurakunnan ohjeistuksen mukaan maksuvapautus voidaan myöntää, mikäli kyse on veteraanijärjestöjen tai vastaavien toiminnasta, tilaisuus tai tapahtuma järjestetään yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa ja katsotaan seurakunnan omaksi toiminnaksi tai käyttö tapahtuu vastavuoroisuuden perusteella.
Maksuvapautus ei koske leiritilojen varauksia tai kirkollisiin toimituksiin liittyviä varauksia.
Veteraanijärjestöt (veteraanit, sotaorvot) on vapautettu tilavuokrien maksuista, mutta järjestön edustajan on täytettävä maksuvapautushakemus ja toimitettava se käsittelyyn hakemuksen ohjeistuksen mukaisesti. Seurakunnan työntekijä tekee varausjärjestelmään alustavan varauksen, joten yhteyttä kannattaa ottaa riittävän ajoissa jo ennen hakemuksen jättämistä sen alueen suntioon, vastuupappiin tai assistenttiin, jonka alueella haluttu seurakuntatila sijaitsee.
Maksuvapautusta haettaessa vastavuoroisuuden perusteella, on toiminnan suunnitteluvaiheessa oltava yhteydessä etukäteen ko. toiminnasta vastaavaan alueen tiimiesihenkilöön, vastuupappiin tai johtavaan pappiin, jotta hakemukseen voidaan kirjata riittävän yksityiskohtaiset suunnitelmat hakemuksen perusteiksi ja jotta alustava varaus voidaan kirjata. Seurakunnan kirjaamossa vireille saatettu hakemus lähetetään käsittelyyn ko. lähikirkkoalueen vastuupapille. Mikäli hakemusta ei hyväksytä tai vastavuoroisuus ei toteudu, laskutetaan tilavarauksesta kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset käyttökorvaukset. Peruuntuneesta tilaisuudesta on ilmoitettava hyvissä ajoin varauksen tehneelle viranhaltijalle.
Lähikirkkoalueiden vastuupappeja ovat (yhteystiedot seurakunnan nettisivuillaLinkki avautuu uudessa välilehdessä):
Huhtasuon lähikirkkoalue: Ville Tikkanen
Kaupunginkirkon lähikirkkoalue: Seppo Wuolio
Palokan lähikirkkoalue: Seppo Hautalahti
Tikkakosken lähikirkkoalue: Antti Hiltunen
Kuokkalan lähikirkkoalue: Minna Rantalainen
Vaajakosken lähikirkkoalue: Arto Kauppinen
Keljonkankaan lähikirkkoalue: Esko Helenius
Keltinmäen lähikirkkoalue: Kristiina Ridanpää
Korpilahden lähikirkkoalue: Antii Koivisto
Kortepohjan lähikirkkoalue: Marja Rämänen
Taulumäen vastuupappi: Markus Partanen
Jyväskylän seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesäännön 14 §:n 1 momentin kohdan 7 mukaan hallintojohtaja päättää vapautuksen myöntämisestä seurakunnan viranomaisen määräämästä maksusta, mikäli asiasta päättäminen ei kuulu jollekin toimielimelle.
MaksuvapautushakemusLinkki avautuu uudessa välilehdessä