Hautainhoitorahaston säännöt

Jyväskylän seurakunnan hautainhoitorahaston säännöt.

Hyväksytty kirkkovaltuustossa 12. päivänä joulukuuta 2023.

1 § Hautainhoitorahaston tarkoitus

Seurakunnalla on hautainhoitorahasto korvausta vastaan hoitoon otettujen hautojen hoitamista varten.

Kirkkolaki 3 luku 33 § 2 mom

Haudan hoito

Seurakunta voi tehdä hautaoikeuden haltijan kanssa määräaikaisen sopimuksen siitä, että seurakunta ottaa korvauksesta vastuun haudan hoidosta. Seurakunta voi sopia, että hoitokorvaukset sijoitetaan hautainhoitorahastoon, jonka varat käytetään sopimusten mukaisten hautojen hoitoon.

2 § Rekisteri hoidettavista haudoista

Hautainhoitorahaston varoilla hoidettavista haudanhoitosopimuksista pidetään rekisteriä, johon merkitään:

– sopimuksen numero,

– sopimusosapuolen nimi ja yhteystiedot,

– haudan sijaintitiedot,

– haudan hoitoaikaa ja hoitoa koskevat tiedot sekä

– muut tarpeelliset tiedot.

3 § Hautainhoitorahaston varat

Hautainhoitorahaston peruspääoma muodostuu hoitokorvauksista, jotka seurakunta on saanut haudanhoitosopimusten mukaisten tehtävien suorittamiseksi. Rahaston peruspääomaan kuuluvat myös testamentin tai lahjoituksen perusteella hautojen hoitoon saatu omaisuus. Rahastoa kartutetaan varojen korko-, sijoitus- ja muilla tuotoilla.

Hautainhoitorahaston rahavaroja ja muuta omaisuutta on hoidettava erillään seurakunnan muusta omaisuudesta. Rahaston varoja ei saa käyttää muuhun kuin sen omiin tarkoituksiin.

Rahaston hoidossa pyritään tasapainoiseen talouteen. Hautainhoitorahaston taloutta hoidetaan ja sen varat sijoitetaan seurakunnan taloussääntöä ja sijoitussuunnitelmaan noudattaen.

Jos rahaston varoja lainataan seurakunnalle, rahastolle on maksettava käypä korko.

4 § Hoitokorvaukset

Haudan hoitokorvaus määrätään siten, että maksettu pääoma ja sen korko- tai muut tuotot yhdessä vastaavat hoitokustannuksia sovitulta ajalta.

Hautaustoimilaki 6 § 1 mom

Hautaustoimessa perittävät maksut

Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta tai seurakuntayhtymä voi periä maksuja hautasijan luovuttamisesta, hautaamiseen liittyvistä palveluista ja haudan hoidosta. Maksut saavat olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruiset.

Tässä pykälässä tarkoitettujen maksujen perusteiden tulee olla samat kaikille, joilla on oikeus tulla haudatuksi seurakunnan tai seurakuntayhtymän hautausmaalle.

5 § Hoitosopimus

Sopimus haudan ottamisesta korvausta vastaan seurakunnan hoidettavaksi tehdään kirjallisesti kahtena kappaleena tai sähköisesti tietojärjestelmässä.

Hoitosopimuksessa sovitaan:

– hoidon määräajasta (haudanhoitosopimuksen kesto ei saa ylittää hautaoikeuden voimassaoloaikaa)

– hoitokorvauksesta,

– haudan hoitamiseen kuuluvista tehtävistä

– seurakunnan oikeudesta suorittaa haudalla hoidon kannalta tarpeellisia muutoksia

– seurakunnan oikeudesta laskea hoidon tasoa tai lyhentää hoitoaikaa, jos maksettu hoitomaksu ei riitä sovitun hoitotason ylläpitämiseen

– seurakunnan oikeudesta alentaa haudan hoidon tasoa alun perin sovitusta tai lyhentää hoitoaikaa, jos hautaoikeuden haltija muuttaa haudan asua ilman hautaustoimesta vastaavan viranhaltijan lupaa siten, että se oleellisesti vaikuttaa haudan hoitoon

– ja muista sopimusehdoista.

Seurakunta ei vastaa vahingosta, jonka aiheuttavat sota, ilkivalta, poikkeukselliset sääolosuhteet tai muut seurakunnasta riippumattomat syyt.

6 § Voimaantulo

Nämä säännöt tulevat voimaan 1. päivänä tammikuuta 2024.

Näillä säännöillä kumotaan 21. päivänä toukokuuta 2012 hyväksytyt hautainhoitorahaston säännöt siltä osin kuin ne eivät koske vanhoja haudanhoitosopimuksia koskevia määräyksiä.