Tukemamme lähetystyö Thaimaassa 

Thaimaan kuningaskunta eli Thaimaa on valtio Kaakkois-Aasiassa. 

Thaimaan pinta-ala on noin puoli miljoonaa neliökilometriä ja asukasluku noin 70 miljoonaa. Kaakkois-Aasian nopea talouskasvu ei ole poistanut köyhyyttä ja eriarvoisuutta maassa.

Etniset vähemmistöt ja muut haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät ovat alttiita ihmisoikeusloukkauksille. Alueen luterilaiset kirkot ovat pieniä, ja kristityt elävät vähemmistönä pääosin buddhalaisissa yhteiskunnissa.

Lähetystyöntekijämme

Katariina Väisänen

Katariina Väisänen työskentelee hankehallinnon asiantuntijana Suomen Lähetysseuran lähettinä. Hänen tehtävänään on paikallisten luterilaisten kirkkojen ja kumppanijärjestöjen tukeminen hankkeiden toteuttamisessa Suomen Lähetysseuran strategian mukaisesti. Hän on mukana suunnittelemassa ja kehittämässä hankkeita yhdessä kumppaneiden kanssa. Lisäksi työhön kuuluu kumppaneiden kouluttamista seurannassa ja raportoinnissa. Katariina koordinoi Thaimaan ja Myanmarin hankkeita.

Haluan olla mukana olla rakentamassa globaalia kirkkoa, joka toimii tinkimättömästi rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Kaakkois-Aasiassa kirkko tavoittaa ihmisiä, joille ei ole paikkaa yhteiskunnassa eikä aina edes omassa perheessä

Tukemamme työ

Kirkon seurakuntatyön kehittäminen

Kirkko on kasvanut voimakkaasti viime vuosien aikana erityisesti etnisten vähemmistöjen keskuudessa Pohjois-Thaimaassa, jossa kansat harjoittavat perinteisesti animistista kansanuskoa. Kristinusko on merkinnyt peloista irtautumista, elämänhallinnan parantumista ja taloudellisen tilanteen vahvistumista.

Kristinusko on myös vahvistanut perheiden osallistumista terveydenhoidon ja peruskoulutuksen piiriin. Erityisesti tyttöjen asema on vahvistunut. Seurakunnat tekevät tavoittavaa työtä varsinkin maaseudulla, jossa myös kirkkorakennukset ovat kunnostuksen tarpeessa. Thaimaan kirkkoa autetaan kasvamaan avoimeksi ja itsekannattavuuttaan aktiivisesti rakentavaksi kirkoksi, joka tavoittaa erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. 

Yhdessä Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon kanssa:

  • vahvistamme hengellistä työtä tukemalla taloudellisesti kirkkoa pappien ja evankelistojen palkkakuluissa.
  • annamme koulutusta luterilaisuudesta
  • järjestämme nais- ja nuorisoryhmien toimintaa
  • rohkaisemme naisia aktiivisuuteen seurakunnissa    

Thaimaan työ on Taulumäen kirkon jumalanpalveluselämän tukemaa työtä Suomen Lähetysseuran kautta.

Sinulla on mahdollisuus seurata nimikkolähettiemme työtä maailmalla saamalla heidän kuulumisiaan sähköpostiisi. 

Tilaa nimikkolähettien kuulumiset sähköpostiisi ottamalla yhteys
Katri Lehikoiseen,  katri.e.lehikoinen(at)evl.fi  
Ulla Klemettiseen, ulla.klemettinen(at)evl.fi

Thaimaan sijainti kartalla 

Katariina Väisänen

Katariina Väisänen 

Ota yhteyttä

Lähetyksen ja kansainvälisen työn asiantuntija
Yhteinen seurakuntatyö
Vapaudenkatu 47, PL 103
40101 Jyväskylä

Specialist for Mission and International Work