Ohjeet arkun kantajalle

Arkku on kappelissa pää alttariin päin. Arkkua kannetaan jalkopää edellä. Kantajien järjestys sovitaan etukäteen. Lähimmät omaiset kantavat yleensä  pääpuolesta. Päällysvaatteet pitäisi olla lähellä, hyvin saatavilla, mikäli niitä käytetään ulos kantaessa.

On suositeltavaa käyttää käsineitä. Vahtimestari tai pappi kutsuu kantajat, jotka asettuvat arkun ympärille. Kantajat viettävät hiljaisen hetken asennossa arkkuun päin kääntyneinä ja laittavat hatun päähänsä.

Kantaminen

Kantoliina viedään pään yli, selän takaa (ei niskan) ulommalle olkapäälle. Polvia notkistetaan hieman, vedetään kantoliina kireälle ja otetaan liinasta kiinni alhaalta tukevasti. Paino jakautuu koko vartalolle ja noustaan suoraksi.

Arkkua kannetaan mahdollisimman korkealla, että nostaminen ulkona odottaville kärryille ja autoon olisi helpompaa.

Arkun hautaan laskeminen

Olkapäällä oleva liina heitetään taaksepäin ja käsi viedään eteen toisen käden viereen niin, että kädet ovat peräkkäin kantoliinalla. Ote liinasta niin, että käsi ei jää kannen alareunan alle. Kantoliinaa ei pidä pyörittää käden ympärille.

Kun arkku on laskettu hautaan, suntio ohjaa toisen puolen kantajat päästämään irti kantoliinoista ja toisen puolen kantajat nostavat kantoliinat ylös. Kantajat hiljentyvät hetkeksi hautaan päin, kääntyvät lähiomaisiin ja kumartavat.

Autoon kantaminen

Jos vainaja on päätetty tuhkata, arkku joko jätetään paikoilleen tai kuljetetaan siunaustilaisuuden lopuksi ulkona odottavaan autoon.

Arkku kannetaan vastaavasti kuin hautaan haudattaessa eli jalkopää edellä. Arkku myös lasketaan autoon jalkopää ensin niin, että jalkopään kantajat nostavat arkkua hieman ylös, jotta se saadaan nostettua autoon. Pääpuolen kantajat työntävät arkun autoon.


Oletko kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena arkunkantajana? Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi tämän linkin Linkki avautuu uudessa välilehdessäkautta.

​​​​​​

 

Mies on valmistautunut kantamaan arkkua hautajaisissa.

Ota yhteyttä

Työnjohtaja
Hautaus- ja puistopalvelut
Mäntykankaan hautausmaa, Kuormaajantie 10
40320 Jyväskylä
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Yhteinen seurakuntatyö
Vapaudenkatu 47, PL 103
40101 Jyväskylä