Hyppää sisältöön

Toimintaa nuorille Keltinmäen ja Kortepohjan alueilla

Isostoimintaa, nuorten iltoja, leirejä ja lomapuuhaa

Keltinmäen alueella nuorten toiminta keskittyy Keltinmäen kirkon nuorisotilaan, joka on Keltinmäen kirkon alakerrassa (kulku pääovien viereisestä alakerran ovesta). Kortepohjassa nuorten toimintaa järjestetään Kortepohjan kirkolla.

Nuorten hengausilta on avoin nuorille tarkoitettu ilta, jonne voi tulla rennosti oleilemaan, pelailemaan ja tapaamaan muita nuoria. Nuorten hengausillassa on aina iltapalana tarjolla leipää ja keksiä. Hengausiltoihin voi vapaasti tulla ja mennä oman aikataulun mukaan. Nuorten hengausillat syksyllä 2023 ovat Keltinmäen kirkolla keskiviikkoisin: 20.9., 11.10., 25.10., 22.11. ja 13.12. klo 18.30-21.00

Nuorten ilta on kerran kuussa ja sisältää aina yhteistä ohjelmaa ja hartauden.  Ohjelmassa voi olla opetusta, käsillä tekemistä, musisointia, Raamattua, liikuntaa, keskusteluaiheita ja mitä milloinkin keksitään. Nuorten illassa on myös tarjolla iltapalaa. Nuorten illat syksyllä 2023 ovat Keltinmäen kirkolla keskiviikkoisin: 27.9., 18.10., 8.11. ja 20.12. klo 18.30-21.00

Nuorten iltakahvila on avoin nuorille tarkoitettu ilta, jonne voi tulla rennosti oleilemaan, pelailemaan ja tapaamaan muita nuoria. Iltakahviloissa on usein myös vapaaehtoista ohjelmaa ja runsaampi iltapala tarjolla. Iltakahviloita on syksyllä 2023 Keltinmäen kirkolla 13.10. klo 17-21.30 sekä Kortepohjan kirkolla 27.10. klo 17-21.30. 

Nuorten bändi on alkamassa Keltinmäen kirkon uudella bändikämpällä. Bänditreeneille on aikaa tiistaisin klo 17-21, mutta katsotaan bändin jäsenille sopiva aika, kun innokkaita soittajia ja laulajia löytyy. Bändi voi treenailla joka viikko tai projektimuotoisesti, katsotaan miten lähtee luonnistumaan. Mukaan vaan kaikki kiinnostuneet, ei tarvitse osata soittaa paljoa, etkä tarvitse edes omaa soitinta, opetellaan yhdessä!  Laita viestiä Santsalle, jos bänditoiminta kiinnostaa.

Lisäksi seurakunnan nuorisotyö kouluttaa nuoria isosiksi ja kerhonohjaajiksi sekä järjestää erilaisia leirejä ja retkiä. Isostoiminnasta enemmän tietoa täällä.

Koulujen loma-aikoina pyrimme järjestämään erilaisia retkiä ja muuta mukavaa lomapuuhaa. 

Nuorten toiminnassa on mukana aina aikuisia ohjaajia ja toiminta on syrjinnästä vapaata.

Kuvassa
Kuvassa "Villin lännen" nuorisotyön porukka eli myös Korpilahden, Säynätsalon ja Keljonkankaan työntekijät.

Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr. 10:24

Ota yhteyttä

Nuorisotyönohjaaja
Keltinmäen lähikirkkoalue
Keltinmäentie 11 B
40640 Jyväskylä

Nuorisotyö kouluikäisten parissa, rippikoulun jälkeinen nuorisotyö

Nuorisotyönohjaaja, nuorisotyön tiimiesihenkilö
Kortepohjan lähikirkkoalue
Isännäntie 4
40740 Jyväskylä

Nuorisotyö, rippikoulun jälkeinen nuorisotyö

Seurakuntapastori
Keltinmäen lähikirkkoalue
Keltinmäentie 10
40640 Jyväskylä
Nuorisotyönohjaaja
Kortepohjan lähikirkkoalue
Keltinmäentie 10
Keltinmäentie 10
40640 Jyväskylä

Nuorisotyö kouluikäisten parissa