Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston päätöksiä 12.12.

Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui Palokan kirkossa tiistaina 12.12.2023. 

- Kirkkovaltuusto hyväksyi seurakunnan talousarvion vuodelle 2024 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2024–2026. Valtuusto äänesti talousarvion kohdasta, joka koski lähetystyön avustusmäärärahojen jakautumista kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kesken. Määrärahojen osalta pohjaesitykseen oli tehty vastaesitys muun muassa Lähetysyhdistys Kylväjän tuen säilyttämiseksi 53 741 eurossa, mutta pohjaesitys (26 870 euroa) voitti äänin 23–15.  

- Kirkkovaltuusto sai tiedoksi vastauksen 23 kirkkovaltuutetun aloitteeseen seurakunnan tilojen avaamisesta samaa sukupuolta oleville aviopareille. Kirkkoneuvoston ja kirkkoherran eri kantojen vuoksi asia siirtyy Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätettäväksi.

- Palokan kirkolla palkittiin 12.12. myös neljä Jyväskylän seurakunnan pitkäaikaista luottamushenkilöä seurakuntatyön ansiomerkeillä. Seurakuntatyön ansiomerkki annetaan tunnustukseksi pitkäaikaisesta toiminnasta seurakuntatyössä. Seurakuntatyön kultaisen ansiomerkin yli 30 vuoden luottamushenkilötehtävistä saivat Pertti Reinikainen ja Raija Pekkarinen, hopeisen ansiomerkin yli 20 vuoden luottamushenkilötehtävistä Heimo Lajunen ja Pentti Vilpunaho

Tue Dec 12 20:59:45 EET 2023