Isän kaipuu on Vuoden kristillinen kirja 2016

31.10.2016 08.31

Vuoden kristillisen kirjan on kirjoittanut Saara Kinnunen. Valinnan teki  Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.  

Voittajateos julkistettiin Helsingin Kirjamessuilla 30.10.2016.

FM ja VTM Saara Kinnunen toimii sosiaalipsykologina ja perheterapeuttina. Hän on julkaissut useita teoksia ja luennoinut laajasti muun muassa parisuhteeseen ja perheeseen liittyvistä teemoista.

Kirjailija kuvaa teoksessaan, miten hyvä isäsuhde on voimavara sekä tytölle että pojalle. Isä näyttelee merkittävää osaa ihmisen itsetunnon kehityksessä. Isäsuhteen kivut varjostavat monia elämän alueita, ja isättömyyden aiheuttama vaillinaisuuden tunne voi seurata vielä aikuisuudessa. Kinnusen mukaan usein huonovointisuuden taustalla on haavoittunut isäsuhde. Kirja on tarkoitettu sekä terapiatyötä tekeville, että yksityisille ihmisille itsetuntemuksen lisäämiseen ja itsensä kanssa työskentelemiseen.

”Voittajan valinta oli vaikea, oli useita hyviä vaihtoehtoja. Moni kirja puhutteli – kaikki vähän eri tavalla. Kinnusen Isän kaipuu kuitenkin kosketti erityisellä tavalla, eikä vähiten siksi, että luin sitä viiden lapsen isänä ja myös perhekriisin kokeneen ison sisarussarjan vanhimpana”, voittajakirjan valinnut Mikael Pentikäinen toteaa.

”Jo sanapari Isän kaipuu sisältää monta näkökulmaa: on isän tuntemaa kaipuuta, on lasten isään kohdistuvaa kaipuuta, on isyyden kaipuuta, ja on Taivaan Isään kohdistuvaa kaipuuta, ja on Hänen lapsiinsa kohdistuvaa kaipuuta. Kirja saa miettimään isyyden merkitystä ja arvoa. Se saa tuntemaan valtavaa kiitollisuutta siitä, että saa olla isä. Se on myös muistutus siitä, ettei isällä ole tärkeämpää tehtävää kuin isyys”, Pentikäinen perustelee valintaansa.

Voittaja palkittiin 2 000 euron rahapalkinnolla. Kristilliset kustantajat ry:n järjestämä kilpailu oli avoin kaikille kustantajille. Voittajateoksen on kustantanut Perussanoma Oy.

Yleisö äänesti suosikikseen Jouko Ikolan teoksen Hyvyyttä on.

(Kirkon tiedotuskeskus)

« Uutislistaukseen