Piparkakkujakelu yllätti Jyväskylässä

1.12.2016 14.03

piparijako 1_XL.jpg

Työpaikoille ja oppilaitoksiin aamuvarhaisella kiirehtivät ihmiset saivat Jyväskylässä mukaansa piparkakkupussin, jossa on kaksi piparia ja joulurauhan toivotus.

Piparijakelu toteutettiin Jyväskylässä nyt toista kertaa. Jaossa oli 10 000 piparia eli 5 000 pussia. Paikkoina oli bussipysäkkejä ja kadunkulmia niin Jyväskylän keskustassa kuin eri kaupunginosissa.Seurakunnan tilaamat 10 000 piparia on leivottu Jyväskylän kotitalousoppilaitoksessa.
 
Koko maassa jaossa oli 67 000 pussia, joissa on 134 000 piparkakkua.

Mukana ovat Espoon, Helsingin, Hämeenlinnan, Jyväskylän, Kauniaisten, Kuopion ja Vantaan seurakunnat sekä uusimpana Tampere. Tampereella piparkakkuja jaetaan kaupungin liikennelaitoksen busseissa ja kaupungilla.

Enin osa piparkakuista jaettiin aamuliikenteessä seurakunnasta ja paikasta riippuen noin kello 6–9 välillä. Ne piparit, joita ei jaeta aamulla, jaetaan myöhemmin seurakuntien muissa tilaisuuksissa. Jakelutempaus on yllätys, josta ei kerrota etukäteen. Tapahtuman tavoitteena on levittää hyvää joulumieltä ja se perustuu antamisen iloon. 

« Uutislistaukseen