Päiväkerhoja 70 vuotta - lasten juhla helluntaina

3.5.2015 11.44

1612463_lastenkutsut_muokattu_3_M.png

Pekka Laukkarinen trio konsertoi lastenkutsuilla, joilla juhlitaan päiväkerhojen pyöreitä vuosia.

Ensimmäinen päiväkerhoryhmä aloitti toimintansa Turussa vuonna 1945. Seurakunnan päiväkerhoissa käy yli kolmannes suomalaisista 3–6-vuotiaista. Monet vanhemmat kertovat tuovansa lapsensa päiväkerhoon, että tämä saa siellä hyvän pohjan elämälleen. Lisäksi vanhemmat pitävät tärkeänä lapsen sosiaalisten taitojen kehittymistä ryhmätoiminnassa.
Jyväskylän seurakunta järjestää tällä toimintakaudella 76 päiväkerhoa, joihin osallistuu yhteensä 773 lasta.

Päiväkerhojen tasavuosia juhlitaan Jyväskylässä helluntaina eli 24.5  klo 16 Laajavuoren kesäteatterissa.
Perheille on tarjolla Pekka Laukkarinen trion konsertti.  Konsertin jälkeen on jäätelötarjoilu, pomppulinna, kasvomaalaus
ja onnenpyörä. Juhlan juontajina Anne ja Enna:

Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.

« Uutislistaukseen