Uutislistaukseen

Ellin Kirja_S.jpg

Ihana Ikkuna 2017 -äänestyksen voitti Ellin kirja

5.1.2017 12.53

Jouluaiheinen näyteikkunakilpailu järjestettiin Jyväskylässä ensimmäistä kertaa ja siihen osallistui neljätoista pientä kivijalkaliikettä keskustan alueelta. Voittaja, Ellin kirja, sai 407 ääntä kaikkiaan 2262 äänestä.

Ihana Ikkuna -näyteikkunakilpailu on päättynyt ja yleisö on äänestänyt suosikki-ikkunansa. Kilpailun voittajaksi äänestettiin Ellin kirja, Kristillinen kirjakauppa äänimäärällä 407.

Jouluaiheinen näyteikkunakilpailu järjestettiin Jyväskylässä ensimmäistä kertaa ja siihen osallistui neljätoista pientä kivijalkaliikettä keskustan alueelta. Yleisöäänestys oli käynnissä marras-joulukuun aikana Visit Jyväskylän verkkosivuilla ja ääniä kilpailussa annettiin yhteensä 2262 kappaletta.

Ikkunan teemana oli lasten ja kirjan joulu. Suuri kirjoista rakennettu joulukuusi oli somistettu nostalgisilla peltileluilla. Ikkunan ilme oli satumainen ja lapsuuden muistoja tulvillaan. Ikkunassa käytetyt somisteet olivat jo nähneet monta joulua ja sukupolvea. Ikkunalla haluttiin toivottaa kirjoja ja juuriaan rakastaville jyväskyläisille rauhallista joulua. Palkinnoksi voitostaan Ellin kirja saa vuoden ikkunanpesupalvelut.

Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan osallistuneiden yritysten lahjoittamia palkintoja yhteensä 14 kappaletta. Voittajien nimet julkaistaan Ihana Ikkuna Facebook-sivustolla 9.1.

– Kokonaisuutena tämä oli oikein onnistunut tapahtuma! Kaupunkilaisia ja matkailijoita kiinnosti hyväntuulinen tapahtuma, joka ei ollut niin selvästi kaupallinen, kuin mitä joulun alla yrityksiltä on totuttu näkemään. Yrittäjät panostivat ikkunoiden rakentamiseen ja pienten kivijalkaliikkeiden ajatus yhteismarkkinoinnista vahvistui. Toivottavasti saamme tästä ensi vuonna jatkuvan perinteen, sanoo Ihana Ikkuna -näyteikkunakilpailun koordinaattori Heidi Lehto

– Erikoisliikkeiden omat näyteikkunat ovat tärkeä osa kaupunkikeskustan katukuvaa. Ne houkuttelevat tuotteiden äärelle ja visuaalisena elementtinä lisäävät ympäristön viihtyisyyttä. Useilla eri tahoilla on ollut jo pitkään toivetta näyteikkunoiden esille tuomiseen kilpailun avulla ja todella hienoa, että nyt pääsimme sen yrittäjien kanssa toteuttamaan. Yhteistoimin voidaan parantaa kivijalkaliikkeiden näkyvyyttä ja vahvistaa niiden elinvoimaa, summaa Jyväskylän kaupungin keskustan kehittämishankkeen projektipäällikkö Pirkko Flinkman.

– Olemme erittäin iloisia saamastamme suuresta äänimäärästä, tämä oli mukava yllätys! Kiitos kaikille äänestäjille ja upeille kilpakumppaneille! Ihanaa palautetta on tullut koko kilpailun ajan asiakkailtamme. Olemmehan koko yrityksen toiminnan ajan helmikuusta 2016 alkaen panostaneet ikkunanäkymiin kävelykadulle ja tehneet yhteistyötä Sisustussuunnittelu Katriina Turusen kanssa. Voitto rohkaiseekin meitä jatkamaan ja edelleen kehittämään toimintaa ja valikoimaamme, toteaa Elina Salojärvi, Ellin kirjan omistaja.

– Yrittäjänä on ollut suuri ilo huomata ikkunoita katselevat ja ihastelevat ihmiset – se on piristystä arkeen niin minulle, työntekijöillemme kuin katselijoillekin Kauppakadulla!

Näyteikkunakilpailun toteuttivat yhdessä Visit Jyväskylä, Sanomalehti Keskisuomalainen, Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry, Lumixia Oy, Sisustuskärpänen ja Jyväskylän keskustan kehittämishanke.