Hautausmaakierrokset tutustuttavat historiaan

25.6.2015 10.13

2757346_DSC_0563_L.jpg

Hautausmaakierrokset ovat ikkuna kotipaikkakunnan tai mökkipitäjän elämään. Jyväskylässä Vanhan hautausmaan opastetut kierrokset alkavat torstaina 2.7.

Hautausmaiden opastetut kiertokävelyt vetävät puoleensa paikallishistoriasta kiinnostuneita eri puolilla Suomea.

Jyväskylän Vanhaan hautausmaahan Puistokadulla voi tutustua lähemmin opastetuilla kävelykierroksilla heinäkuussa. Hautausmaakierroksella perehdytään Jyväskylän kaupungin historiaan. Kierroksilla selviää muun muassa, miten suomenkielisten koulujen perustaminen vauhditti kaupungin kasvua ja herätti sen taide-elämän.

Kierroksilla tutustutaan myös vähemmän tunnettujen jyväskyläläisten, kuten kanteleensoittaja ja kansanmuusikko Kreeta Haapasalon, elämään. Musiikkihartaudessa 9.7. kuullaan myös Haapasalon sävellyksiä, joista tunnetuin on Kleofas Immanuel Nordlundin sanoittama Kanteleeni.

Opastetut kävelykierrokset torstaisin 2.7., 9.7., 16.7. ja 23.7. klo 18. Kierroksen kesto on puolitoista tuntia, ja mukaan mahtuu kerralla 40 ihmistä. Kierrokselle lähdetään hautausmaan Tourukadun puoleiselta portilta. Kolmen euron hintaisia lippuja voi ostaa ennakkoon Jyväskylä-infosta, Asemakatu 7 tai suoraan oppaalta ennen kierroksen alkua, mikäli ryhmässä on vielä tilaa.

Kierros päättyy musiikkihartauteen Vanhan hautausmaan kappelissa.

Kävelykierros järjestetään yhteistyössä Jyväskylän Seudun Matkailun ja Jyväskylän seurakunnan kanssa. Opastettujen kierrosten ja hartausten suunnittelussa on ollut mukana myös Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut.

 

Historiaa ja kukkaloistoa

Ympäri Suomea järjestettävien hautausmaakierrosten järjestäjänä toimii usein seurakunnan lisäksi paikallinen opasyritys tai kotiseutuyhdistys. Suuri osa hautausmaakierroksista on maksuttomia.

Hautausmaakierros on oivallinen tapa tutustua niin koti- kuin mökkipaikkakunnankin menneisyyteen. Historiaan perehtyneiden oppaiden johdolla tunnetut ja entuudestaan vieraatkin vaikuttajat tulevat tutuiksi. Historiaan saa uudenlaista tuntumaa, kun siihen tutustuu todellisten, eläneiden ihmisten kautta.

Osa kiertokävelyistä rakentuu tietyn teeman ympärille. Suosituimpia aiheita ovat taiteilijat, sankarihaudat ja erityiset, paikalliseen historiaan nivoutuvat aiheet. Menneiden vuosisatojen lisäksi hautausmailla tutustutaan tänä kesänä luontoon. Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla hortonomi ja Nurmeksen Porokylässä seurakuntapuutarhuri tutustuttavat vierailijoita alueiden kasvillisuuteen.

« Uutislistaukseen